Pelitapa on parasta Tapparaa pitkään aikaan
Minun on aidosti pakko ihmetellä, että jokaisen tappion jälkeen löydetään iso kasa kehitettäviä ja äärimmäisen huonoja asioita. Tappara on hävinnyt maalipaikat tähän mennessä ainoastaan selvästi Sporttia vastaan, mutta muutoin Tapparan vastustajat ovat poikkeuksetta osoittaneet huipputehoa omissa paikoissaan. Tapparan tehokkuus puolestaan on ollut lähellä surkuhupaisaa välillä. Jääkiekossa on sanonta, että pomput pitää ansaita, mutta jokunen ansaittu pomppu on kyllä nyt jäänyt ainakin toistaiseksi johonkin kiekkojumalattarien olkapäille.
Tappara on alkuhämmennyksensä jälkeen saanut puolustusalueen puolustuspelaamiseen kohtalaisen paljon järkeä. Liigatahti on löytynyt ja pääsääntöisesti Tappara on säästynyt jokaista vastustajaa vastaan pitkiltä oman pään pyörityksiltä. Nöyryyttä on myös löytynyt tarvittaessa purkaa tilanne. Myös välimatkat ovat alkaneet parantua ja nyt kaukaloa osataan jo käyttää pystysuunnassakin hyödyksi tilan voittamiseen.
Jos joukkue kerran voittaa jatkuvasti maalipaikat niin onko oikeasti niin, että ongelmien ytimessä on hyökkäyspelitapa? Kyllä, olen samaa mieltä, että Tappara pyörähtelee toisinaan turhankin pitkään kulmissa, mutta kulmapeleistä on saatu aikaiseksi iso kasa maalipaikkoja ja myös paikoitellen retuutettu vastustajia aivan miten sattuu. Tämän lisäksi alivoima näyttää edelleen todella hyvältä. Pelitavallisen murheiden puolella on siis ainoastaan hyökkääjien tehokkuus maalipaikoissa sekä viimeistelyn kliinisyys ja tarkkuus.
Tapparan ensimmäinen erä KooKoota vastaan osoitti tyylipuhdasta Tappara 3.0 pelitapaa, saattaapa olla jo peräti 4.0. Joku taisi tätä myös foorumilla näin nimetä. On mielestäni jossakin säälittävän ja naurettavan välimaastossa edes fantasioida jostakin valmennuksen vaihdosta, kun nähdäkseni kaikki valmennuksen vastuulla olevat asiat ovat vähintään kohtuullisessa kunnossa.
Mistä apua ylivoimaan?
Selkein pelillinen puute Tapparan pelissä on tällä hetkellä toiminta viivalla. Kinnunen on pärjännyt viivalla paremmin kuin Austin, jolle mm. KooKoota vastaan sattui laiton määrä helppojen kiekkojen päästämistä lävitse. Tässä tuli hetkeksi ikävä Kemiläistä, koska Austinin ennakointi ja pelin lukeminen viivalla ovat aika kaukana siitä tasosta, johon on tapparalaisena saanut vuosien varrella tottua. Toivottavasti Rantakari tulee pian kuntoon, koska parempaa viivauhkaa Tappara tarvitsee - vedon ja liikkeen muodossa.
Toinen selkeä perusongelma on se, että pelaajat eivät joko osaa tai eivät suostu vetämään onetimerista. Nykykiekossa kaikki kaikessa on, että kun vetopaikka saadaan pelattua se täytyy pelata ykkösellä. Ykkösellä pelattu kohti maalia on suurempi uhka kuin haltuun ja uudestaan päätyyn. Uskon kuitenkin, että tämäkin puoli vielä saadaan kuntoon, mutta tällä hetkellä kaivataan kipeästi edes yhtä onnistumista. Kun onnistumisia ei tule niin on selvää, että ajatus valloittaa myös ylivoimalla. Ylimääräinen miettiminen ja pelin pakottaminen hidastavat toimintaa, eivät nopeuta sitä.
Parasta, mitä Tapparalle voi tapahtua on, että saamme pari ylivoimamaalia, koska se voi avata ison padon, jonka virratessa muilla on muutakin mietittävää kuin maalivahti. Olen myös lukenut kommentteja, että Tappara tekee maalivahdeista hyviä, koska vedot ovat huonoja, mutten täysin allekirjoita tätä. Uskoakseni paras tulos tulee, kun peliin saadaan onnistumisen tuomaa rentoutta.
Vaatimustaso tapissa & negatiivisuus valloittaa alaa
Jos pelistä puhutaan paljon niin tällä kertaa kääntäisiä hieman huomiota myös fanien luomaan ilmapiiriin joukkueen ympärillä. Fanit ovat maksaneet lippunsa, joten sinänsä jokaisella on selvä oikeus & velvollisuus kertoa mielipiteensä. Ihmettelen kuitenkin, miksi juuri Tapparan kohdalla tuntuu siltä, että poikkeuksellinen kiristys rupeaa muuttumaan jo alkukaudesta turhautumiseksi.
Hyvän kritiikin & kyynisyyden välillä on hienoinen ero. Hauskinta on se, että kun fani katsoo peliä, häntä turhauttaa aivan samat asiat kuin pelaajia. Totta kai kiristää, kun kukaan ei tunnu saavan mistään kiekkoa verkkoon. Tästä seuraakin ihan mielenkiintoinen paradoksi, koska jostain syystä usko on vahva siihen, ettei pelaajia turhauta lainkaan, kun kiekot eivät löydä verkkoon.
Jo lyhyen alkukauden aikana olen kuullut kaikki Tappara-fanien parhaimmat selitykset. Jokainen tappio on merkki siitä, että peliin ei oltu valmiina tai sitten vastustaja vei Tapparaa pelitavallisesti. Kummatkin ovat merkittäviltä osin valheita, koska kumpaakaan näistä ei ole tapahtunut koko kaudella kuin kerran. Tapparaa on pystynyt viemään ainoastaan yksi vastustaja heikon valmistautumisen vuoksi, Sport - ja jo tuosta opittiin. Sen jälkeen Tappara on tullut peliin terävästi illasta toiseen, mutta aina pelissä on tapahtunut jotain kummallista.
Ymmärrän, että on tärkeää analysoida myös sitä kummallisuutta, mutta ylianalysoimisen virhe on ilmeinen. Jos Tappara olisi tänään KooKoota vastaan pystynyt edes yhden maalin tekemään momentumistaan avauserässä, se olisi voinut säteillä koko pelin ajaksi. Nyt KooKoo puolestaan sai voimaa, kun se käytti paikkansa tehokkaasti. Minun on hyvin vaikea ymmärtää, että tällaisen pelin jälkeen siirrytään vakavissaan huutamaan potkuja ja haukkumaan joukkueen yksilöitä.
Tapparan pelaajat tarvitsevat onnistumisia. Aurinko nousee vielä huomennakin ja lupaan, että tämä peli tulee tuottamaan tulosta tällä kaudella. Kysymys on ajasta & uskosta ja toivoisin, että se tärkein sidosryhmä osoittaisi vaikeilla hetkillä jotain muuta kuin sitä, että pelaajille kiroillaan pelin jälkeen katsomosta & puhutaan kovaan ääneen, kuinka peli on aivan *askaa. Näin asia ei ole.
Seuraava mahdollisuus voittaa koittaa huomenna. KalPalla on mietittävää, koska Tappara pelaa parasta kiekkoa miesmuistiin. Jos tämä ei kelpaa sinulle, mikä kelpaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti