Kohti voittoja Tappara!

 Tapparaa testataan tulevalla viikolla oikein todella, kun vastustajiksi asettuvat ensin Kärpät ja sitten heti perään vielä Lukko. Pientä painetta on muuallakin kuin pankkitilillä ja voittoja pitää alkaa tulla, koska muuten hyvälläkin pelillä uhkaa varsin tapparalainen syyskuu.

Ailahtelevat esitykset
Ihan parasta A-luokkaa eivät Tapparan esitykset vielä ole olleet, mutta eipä ole tarvinnut hävetäkään. Tappara pelasi ihan loistavan paikalliskamppailun, vaikka oman tehottomuuden edessä Ilves nappasikin erittäin tärkeät pisteet pois. Parannusta kuitenkin tuli suhteessa Sport-esitykseen melkoisesti, kun jokaisella jätkällä oli ainakin asenne kunnossa. Jääkiekkokauden syvässä ytimessä on kuitenkin tiivistyvä pelitahti ja tämä toivottavasti sopii Tapparalle.

Vastustajat eivät tällä viikolla anna tippaakaan armoa, kun ensin vastaan asettuu hyvin aloittanut Kärpät ja seuraavaksi lähdetäänkin vieraaksi Raumalle. Näistä peleistä olisi tärkeä saada ainakin kolme, mutta mieluummin 4 tai 5 pistettä mukaan. Myös täysi pistepotti auttaisi suuntamaan keskittymistä kohti kautta. Pelillisesti Tappara kestää aivan varmasti vertailun kumpaankin vastustajaan, mutta tehokkuuden ja erikoistilanteiden pitää olla aivan eri tasolla kuin Ilvestä vastaan. Kärpät on löytänyt varsin mukavasti tehoja ja Lukkokin esiintynyt edukseen, joten vastustajat mittaavat taas.

Kapteenigate tarjoaa ikävän varjon koko kaudeksi
Olen seurannut hieman huolissani sitä, kuinka isoksi tämä Tapparan kapteenigate on kiekkomediassa muodostumassa. Kausi on nuori ja mikään Tapparan esityksissä ei tue sitä, että ongelma olisi kovin suuri, mutta asian saama suhteeton huomio on kyllä tuomassa melkoisen katkeran sivumaun Tapparan kauteen. Luulin jo hetken, että asia olisi jäänyt unholaan, mutta näemmä tämän kauden teema mediassa Tapparan kohdalla tulee olemaan tämä kapteenivalintaa koskeva keskustelu.

Keskusteluja tulee ja menee, joten asian dramaattisuutta on turha paisutella, mutta ennusmerkit ovat kuitenkin vähemmän lupaavia. Aktiivinen kiekkomedia näyttää nostavan tämän keskusteluun uudestaan & uudestaan, jolloin interaktiivinen media muuttaa totuutta jatkuvasti. Tämä on yksi ikävä asia nykyaikaisessa mediassa, että asioista muodostuu nopeasti kierteitä, joilla on oikeaa vaikutusta, vaikkei asialla sitä oikeasti enää olisikaan. Jokainen Tapparan tappio voidaan kuitata merkiksi jostakin, joten aina vaikeuksien keskellä tämäkin gate tulee nousemaan ikävällä tavalla esille.

Arvostan Tapparan organisaatiossa kuitenkin sitä rehellisyyttä ja tapaa, joilla asioista kuitenkin mediankin suuntaan keskustellaan, vaikka tämänkin asian olisi ollut hyvä pysyä pukukopin sisällä. Ennustan, että sekä Tapola & Peltola joutuvat tähän vastaamaan vielä keväälläkin ja jokainen Tapparan mahdollinen kompurointi saadaan tavalla tai toisella liitettyä tähän. Onkohan toiveajattelua tai itsensä suojelua väittää muuta? Oli niin tai näin ja oli totuus sitten kuinka tahansa niin nyt tästä riesasta näemmä saadaan nauttia koko kausi.

Olen seurannat jonkinlaisella tilannekomiikan tasolla sitä, että joillakin foorumeilla on jopa puhuttu valmennuksen kenkimisestä. On aika huolestuttavaa, että tällainen ajatus edes jossakin herää, koska yksi asia, jossa Tappara ei ole antanut yli kymmeneen vuoteen tasoitusta kenellekään on valmennus. Tappara-fanilla sen sijaan ei ole koskaan tylsää, koska milloin media haluaa erottaa meiltä valmennuksen ja milloin se haluaa erottaa urheilutoimenjohtajan. Olisipa hauska nähdä tämäkin kohu, jos Jukka Rautakorpi olisi joukkueen ohjaksissa. Valmennusta pitää aina arvioida suhteessa muihin - onko Tapparan valmennus tehnyt virheen, kun asioiden on muututtava viime kauden jälkeen? Jätän tämän jokaiselle pohdintaan. Vaikeat ongelmat eivät usein selviä helposti.

Syksyn yllättäjät
Onpa tullut tässä Tapparan pelien puuttuessa hieman vilkaistua vastustajiakin ja pakko on nostaa esille, että JYP on kyllä päässyt yllättämään. Enpä olisi uskonut, että saavat noinkin hyvää peliä aikaiseksi materiaalillaan kuin tähän asti on nähty. Jopa maalivahtipeli on päässyt yllättämään tasaisuudellaan, joten ehkäpä JYPin povaaminen aivan sarjataulukon häntäpäähän olikin virhe.

Toisaalta pelejä on vielä niin kovin vähän, että eiköhän tämäkin tilanne oikene lokakuun alkuun mennessä ja sarjataulukko järjestyy hieman paremmin vastaamaan todellisia voimasuhteita. Pelicans on vaikuttanut myös pirteältä suhteessa odotustasoon. SaiPa ei ole edes yllätys, kun Pekka Virta on päässyt tarttumaan hommiin ja tehnyt sen juuri sillä tavalla kuin odottaa saattoi. Ei taida tulla nopeita ja parasta SaiPaa vielä, mutta tulosta voi tehdä monin eri keinoin.

Negatiivisen puolella tulee itselläni mieleen ainakin Ässät, joka on vaikuttanut muutamassa pelissä jopa aseettomalta. Ässien materiaali voi niukin naukin riittää laadukkaaseen syksyyn, joten murskajaiset vastustajien toimesta eivät ainakaan paranna valmiiksi tukalassa tilanteessa olevan joukkueen asemaa. Tässä voisi veikkailla jo varovasti, että tuloskunnon jatkuessa nykyisellään ensimmäiset paniikkinappulat painuvat pohjaan Porissa kauan ennen Tamperetta.

Valmentajamarkkinat kuumana
Yksi tulevan Liigakauden mielenkiintoisin elementti on valmentajamarkkinoiden korona-ajan jälkeinen ylikuumenemisen riski. Riski on tällä kertaa jopa poikkeuksellisen todellinen, koska sopivaa pestiä kärkkyvät ainakin Pikkarainen, Helminen, K. Jalonen & Kivi. Paniikkinappulan pohjaan painaminen markkinoiden ollessa näin kyllästettyjä hyvillä vaihtoehdoilla voi tuottaa urheilujohtajille uutta mielenkiintoa siirtää riskiä entistä enemmän valmentajan kannettavaksi. Todellisuudessa monellakaan joukkueella ei materiaalin puolesta ole kovin suuria mahdollisuuksia.

Toivottavasti Tapparan kapteenigate ei ala luoda tätä keskustelua Tapparan ympärille, vaikka orastavia merkkejä siitä onkin. Joskus Tampereella sentään voi olla tyytyväinen, kun urheilujohdon kytkimen päällä istuu Rautakorpi, joten pelkkä tulospolarisaatio tuskin vielä riittää paniikin kylvämiseen.

Avausviikonlopun antia - aivan liian tuttua & aivan liian nopeasti!

Jääkiekossa on kyse tunteesta. Tunne palasi kertarytinillä takaisin, kun yleisö pääsi maistamaan kansanomaisia sirkushuveja pitkästä aikaa hallin lehtereille asti. Vaikkei yleisöryntäystä ollutkaan niin tästä huolimatta eräänlainen jännitys & toivo kuplivat halleissa mukavasti koko avausviikonlopun. Itse aloitin perjantain Hämeenlinnasta. Hetkeksi tuli unohdettua tämä painajaismainen 1,5 vuotta ja sai vain nauttia jääkiekossa. Ei voitollakaan ollut isoa merkitystä, kunhan nyt taas pelataan sitä jääkiekkoa!

Arvostan kovasti, jos vielä kauden aikana pääsee vetämään yhteen viikonlopun, jossa kaikki menee kuin saduissa. Ei tästä viikonlopusta lopulta lauantain jälkeen jäänytkään sitten ihan mahtipontisen mahtavaa fiilistä ja ehkä tämä paluu kaukaloon nyt Tapparan osalta kuitenkaan täyttänyt kaikkia legendan aineksia. Positiivisin asia lienee se, että vierasvoitto tuli Hämeenlinnasta, mutta vastustajaa varmasti korpeaa, koska tuokin voitto hieman halvalla lähti matkaan.

Keskieurooppalainen syysvire katosi nopeammin kuin puista tipahti lehdet
Tässä elokuun ja syyskuun aikana on paikoitellen ollut fiilis, että on vain mahtavaa seurata Tapparaa. Keski-Euroopassa kaikki onnistui ja harjoituspelit sujuivat pääosin upeasti, mutta voi tuota hetkeä, kun ensimmäinen kiekko tipahtaa Liigassa jäähän niin on kaikki tuo muistoa vain. Perjantaina aktiivinen peliote kesti tällaisella taannehtivalla laskemalla n. 12 minuuttia toisessa erässä, vaikka olihan pelissä myös kolmannessa erässä positiivisia aihioita. Erityisesti pidin siitä, kuinka Tappara pyrki katkomaan vastustajan hyökkäykset jo heidän siniviivallaan ja kaartoi välittömästi paineen takaisin. Tällä tavalla HPK:n paras terä saatiin hyvin kulutettua kolmannessa erässä ja tavallaan pelattiin kellosta minuutit pois. Tärkeä avausvoitto, mutta parannettaavakin jäi ja itse asiassa aika paljon.

Toivossa on hyvä elää - ja elin siinä hienosti lauantai-iltaan asti. Vaasassa ei tapahtunutkaan toivottavaa parannusta vaan itse asiassa suorittaminen lösähti jo niin ikävän tutuksi käyneelle Tapparan tasolle. Onneksi ulkokehältä tehdyiltä analyyseilla ei lopulta ole kovinkaan suurta merkitystä, koska totuuden nimissä kausi on nuori ja paraatimarssia kohti kevättä tuskin odotti edes kukaan muu kuin minä. Olisi tämän avausviikonlopun silti voinut suorittaa edes sillä aiemmasta tutulla tasolla hieman tyylikkäämmin, mutta tästä tuli nyt historiaa ja se on aika karua kerrottavaa.

Muutoksen analogia on pitkä & raskas. Siinä, missä mielessäsi ajattelet, että olet päässyt viime kaudesta oikeasti ylitse niin huomaatkin heti ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen, ettet olekaan edennyt siitä mihinkään. Ihmisen mielen heikkous nousee aina tappion hetkellä näkyväksi, kun huomaat, että kyselet hiljaa mielessäsi, mitä jos tai miksi taas tätä. Toivottavasti tämä avautuminen jääkin kauden viimeiseksi ja pystyn itse käsittelemään tapahtuneen yhdessä blogissa.

Tapparan kohdalla yksi suurimmista voimavaroista kaudesta toiseen on se, että muutosta tarvitaan. Toivo muutoksesta ei kuole, koska niin uskollisesti sitä pumppaamme toisiimme. Näin fanina on kuitenkin pakko myöntää, että olen kyllästynyt tähän Tapparaan ja tulee vaatimaan minulta todellista venymistä, jos muutoksia ei oikeasti ala tulla.

Vaasalainen syysunelma
Sportissa on syytä leveään hymyyn, koska voitto tuli juuri sellaisella tavalla kuin toivoa sopii tässä vaiheessa kautta. Sport kävi hakemassa ruman tappion Porista, saapui kotiyleisönsä eteen oikeassa tunne- ja lataustilaussa ja Tapparan puolella näytti aika pitkälti siltä kuin vierasjoukkueella yleensä näyttää. HPK ilmeisesti antoi ymmärtää, että pisteet tulisivat jatkossakin ilman työtä ja siltä se totta vie näytti.

Yleensä olen sentään päässyt haukkumaan Dufvan Sporttia passiivisesta trapista ja innostamattomasta pelistä, mutta tällä kertaa voi ihan rehellisesti kehua Dufvaa. Tappara oli se joukkue, joka tuli pelaamaan innostumatonta ja epämotivoivaa lätkää, Dufvan joukkue tuli voittamaan. Se teki juuri niin paljon jääkiekon perusasioista koostuvaa perustyötä, puolusti tarkasti, pysyi liikkeessä & aktiivisuudessa sekä pelasi itse paikkansa taitavasti kohti maalia.

Nyt kun pääsin näihin jääkiekon perusasioihin niin on pakko taas palata Tapparaan. Missä on tamperelainen syysunelma? Tamperelainen syysunelma on vuodesta toiseen samanlainen kevättä odotteleva laiska pöhötys, jossa ainoastaan odotetaan seuraavia helppoja pisteitä. Katsotaan peliä, josko tänään tapahtuisi jotain kivaa. Ja katselu jatkuu niin kauan kunnes vastustaja on tavoittamattomissa. Mikä tässä jääkiekossa syksyisin Tampereella yllättää uudestaan & uudestaan? Kenen pitää räjäyttää tunnelma, että pelaaminen alkaa, kun kiekko tipahtaa jäähän?

Tämä teksti kuvastaa vain tämän hetken tunnelmia, koska en oikeasti löydä kovin paljoa positiivista kerrottavaa. Mieleeni juolahtaa jopa eräs legendaarinen Pasi Rautiaisen video, jossa joku sanoo tää ei oo vaan tänään. Jotta jotain konkretiaakin tulisi tähän niin listaan nyt nämä Tapparan legendaariset puutteet, joista oikeastaan kenenkään on vaikea olla eri mieltä:

• syöttötarkkuus kertoo paitsi taidosta myös ajatuksesta ja keskittymisestä. Tappara sai laskelmieni mukaan Sporttia vastaan kontrolloituja hyökkäyksiä aikaan ensimmäisessä erässä yhden ja toisessa ennen ylivoimaansa kaksi, pelin rakennus hajoaa jo omalle siniselle
• puolustusalueen puolustuspeli, mitä ihmettä oikeasti? Tapparaa ei tarvitse sen kummemmin edes karvata, riittää, kun vastustaja on lähellä niin jokainen puolustaja vuorollaan heittää selän takaa rystyjä toiselle pakille tai laiturille, jokainen halaa laitaa ja rännitetään kiekkoa kunnes se menetetään
• jos vastustaja antaa avata niin kävellään keskialueelle ja lyödään epärytminen päätykiekko, mieluusti reilusti ennen punaviivaa pitkänä
• hyökkäysalueella vastaava pelaaminen kuin puolustusalueella hyökkääjien toimesta eli kolme äijää maalin takana, mutta maalin edessä ei koko pelissä ketään

Ainoat yksilöt, joilla viikonlopusta voi antaa pisteitä ovat maalivahdit. Piiroinen ei ollut parhaimmillaan, mutta enpä suostu oikean tappion karvasta kalkkia maalivahdille kääntämään. Jääkiekossa luulisi, että luonne & ammattitaito olisivat jonkinlaisia suhteellisin pysyviä ominaisuuksia, mutta Tapparan kohdalla ominaisuudet pitää harjoitella kovan kismityksen ja ison tappiokasan kautta joka kausi uudelleen. Tämä on todellinen tapparalainen tarina, joka tuntuu toistuvan yhtä varmasti kaudesta toiseen kuin se, että kausi ylipäätään pelataan.

Kohti parempaa ensi viikkoa
Toivon todella, että ensi viikon paikallisavaukseen on nyt riittävästi aikaa nuolla haavoja ja keskittyä olennaiseen. Jokainen löytää sisältään ammattilaisen & aidon halu pelata voitosta. Ilvekselle nuo samat ongelmat eivät tunnu olevan ihan niin yleisiä kuin Tapparalle, joten tämä Sport-tappio toivottavasti tiputti jokaiselta ne pilvilinnat pois, että tästä tulee helppoa ja kivaa. Sellaista ei ole luvassa.

Jokaisen tappion hopeareunus on se, että siitä ei voi kuin oppia. Tuskinpa noin huonoa suoritusta ihan heti nähdään uudestaan, mutta jos nähdään niin toivottavasti myös uskalletaan tehdä johtopäätöksiä tästä. Olisi mukava löytää jokin positiivinen kulma lähestyä viikonloppua, mutta todettakoon vaikka loppuun, että se positiivinen asia on, että Liigaa taas pelataan ja yleisö saa saapua halliin. Ehkäpä mekin vielä jotain ilonhetkiä kauden aikana saamme ja kaikki ei ole näin tummaa.

Odottavan aika on pitkä.

Parempaa vai parasta kiekkoa koronaviruksen jälkeen?

Odotettu kiekkokausi pärähti käyntiin eilen ja nyt on oikea hetki pureutua jälleen pelin syvällisempään puoleen. Syyskautta parempia hetkiä kaudella ei juuri tule, kun saa oikein luvan kanssa haaveilla & toivoa parasta. Jokainen fani on uuden & hienon edessä, kun pelillinen otanta on vähäistä ja kaikenlainen havainnointi pelistä sekoittuu mielessä ylioptimistisiin odotuksiin. Ja jossakin vaiheessa marraskuu tulee kuitenkin ja maailma arkistuu. Innon pidätteleminen alkaa olla sietämätöntä, mutta tästä huolimatta - kaikkien riskien ollessa ilmiselviä - aion silti kirjoittaa muutamia ajatuksia aktiivisesta & passiivisesta pelistä Liigassa. Joudun tukeutumaan menneisyyteen, koska tulevaisuutta on niin vähän - pahinta, etten tiedä sitä.

Passiivinen peli romukoppaan
Vuosien varrella olen oppinut, ettei passiivinen peli oikeastaan tarkoita mitään. Faneilla on hyvin monenkirjavia käsityksiä siitä, mitä passiivinen pelaaminen tarkoittaa. Jonkinlainen yleistys voidaan kuitenkin tehdä, että Jukka Jalosen aikanaan luoma suomalainen jääkiekkoidentiteetti, meidän peli, oli monen jääkiekkofanin näkökulmasta passiivista. Hyökkäykset käynnistettiin hitaalla haulla oman maalin takaa, viisikko otettiin kasassaan ja lähdettiin kohti vastustajan päätyä. Jokaisella kentän osa-alueella määrittävä tekijä on, ettei vastustaja koskaan pääsisi hyökkäämään ylivoimaisena & puolestaan itse päästäisiin mahdollisimman usein hyökkäämään tasa- tai ylivoimaisena. Pelitapa onkin osoittautunut monella tapaa maajoukkuetasolla Suomelle menestykseksi kahdella eri aikakaudella, vaikka nykymuodostaan Antti Pennasen lanseeraama toisinaan alivoimaisena laadukkaasti hyökkääminenkin on voittanut ajatuksia puolelleen.

Tapparan kohdalla passiivisella on tutusti viitattu enemmänkin yhteen pelin variaatioon tai osa-alueeseen, trappiin. On rehellisesti myönnettävä, että Tapparan 2012 alkanut organisaation voittokulku makasikin pitkään trapin päällä. Kausien sisällä oli toki varianssia ja esimerkiksi Tapolan ensimmäisillä kausilla (2014­-2017) Tappara pelasi jokaisella kaudella hieman erilaisia variaatioita trapista. Mestaruuskausilla Tapola maustoi pelitapaansa hyökkäysalueella pitkillä kulmapyörityksillä, joista kuitenkin pystyttiin pelaamaan usein ylivoimaisia tilanteita maalin eteen. Aliarvostettu osa Tapparan peliä noilla kausilla oli, että Tappara pystyi usein pelaamaan ylivoimaisen tilanteen hyökkäysalueen sijasta välittömästi maalin eteen. Erityisesti kaudella 2016-2017 lukuisat kerrat Tappara aiheutti vastustajilleen harmaita hiuksia, kun jotenkin maalin eteen löytyivät aina vuorollaan Veli-Matti Savinainen & Henrik Haapala. Jälki oli tuhoisaa, mutta yksi aivan keskeinen piirre Tapparan pelissä kuitenkin säilyi, tiukka & vaativa keskialueen trap, joka usein johtoasemassa valui pelin loppua kohti oman maalin eteen. Olen ehkä kuluttanut aivan liikaa aikaa tuota miettiessäni, mutta valuva trap oli oikeastaan Tapparan surkein luomus, koska perusajatus ontui siinä - pelin lopussa Tappara usein luopui pelivälineestä rakentamisen sijaan.

Rautakorven viimeisellä valmennusjaksolla Tappara vaikutti aidosti pyrkivän eroon valuvasta trapista. Onnistumista ei oikeastaan nähty missään vaiheessa, koska osa joukkueen rungosta suoritti edelleen voimakkaasti trappiin nojaten, kun taas osa selvästi halusi nopeampaa ja vauhdikkaampaa peliä. Kolmen kauden aikana Tappara palasi vuorotellen passiiviseen trappiin ja kiekottomaan peliinsä, kun taas toisinaan se selvästi yritti hakea aktiivisempaa otetta peliinsä. Mitä lähemmäksi tultiin Rautakorven projektin loppua sitä enemmän Tappara pelasi oikeastaan trappiaan varsin mielenkiintoisella variaatiolla, kun pyrkimys oli pitää kiekko jatkuvasti vastustajan päädyssä. Pettikö kuntopohja vai kuningasajatus, mutta ne tuhannet kerrat, kun Tappara yritti ulos kulmista tuntuivat päättyvän umpikujaan.

Tapola jatkoi pitkälti samoilla askelmerkeillä 2020-2021, vaikka aitoa halua vaikutti valmennuksessa olevan aivan toisenlaiseen peliin. Tapparassa tuskin tätä kautta tullaan muistelemaan kovin lämmöllä, koska pelaaminen oli pitkälti kaikkien Rautakorven kausilla kokeiltujen huonojen elementtien yhdistelmä. Hyökkäyspeli puuroutui täysin kulmaralliksi, pelaajat eivät päässeet vastustajan maalille ja Tappara tarjosi koko kauden mittakaavassa uskomattoman määrän kiekonmenetyksiä kulmista, joista eri vastustajat kiihdyttivät ns. puhdasta baanaa suoraan Tapparan maalille. On hauska seurata, kuinka paljon Christian Heljankoa on jälleen kauden alla epäilty eri paikoissa, vaikka tuon pelitavan takana maalivahdin työ on eräänlainen helvetti. Vastustajat rakensivat Tapparan pelitavasta lukuisia vaarallisia vastahyökkäyksiä, jotka vielä olivat meidän pelin oppikirjan mukaisia ylivoimahyökkäyksiä. Kun yhdistelmään lisättiin Tapparaan eräänlainen nopeusominaisuuksiltaan "välimallin joukkueeksi rakennettu kyhäelmä", oli lopputulos jotain sellaista, jota tuskin kukaan oikeasti halusi nähdä. Tuskin valmennuskaan.

Todellinen aktiivisuus pelissä
Tappara tunnetusti myrkyttää pelkästään olemassaolollaan jääkiekkomaailman, mutta jos jätämme nyt tämän ajatuksen hetkeksi sivuun niin Tapparan suhteellisen pitkälle rakennettu passiivinen menestyminen vaikutti jo 2015 sotkeneen muiden valmentajien suunnitelmat. Kaudesta toiseen olemme kuulleet eri organisaatioiden edustajilta taikasanat, jotka alkavat jotenkin näin haluamme pelata aktiivista jääkiekkkoa. On yllättävää, kuinka monen Liigaorganisaation matka puheesta tekoihin on vastannut suunnilleen Tapparan arkea, jolloin passiiviseksi leimatun pelin höystäminen aktiiviseksi on ollut todellinen kärsimysten tie. Yksi Liigakiekkoa kroonisesti vaivaava ongelma on, että oikeasti aktiivinen peli näkemykseni mukaan vaatisi laadukasta sentteripelaamista. Jos Liiga yhtään seurailee niin voi huomata aika selvästi, että usein mestaruusjoukkueet ovat poikkeuksellisen vahvoja keskeltä, kaudesta toiseen.

Uskon myös, että jokainen urheilujohtaja Liigassa tuntee haasteen löytää juuri sopivan ikäisiä senttereitä, jotka vastaavat aktiivisen pelin vaateeseen. Hidas ei aina tarkoita huonoa, varsinkaan senttereissä, koska tietynlainen oikeatahtisuus pelipaikalla on suoraan sanoen viisautta. Olisi melkoinen jälkikäteen sepitetty totuuden muunnelma väittää, että Tapparan mestaruuskausien sentterit olisivat olleet nopeita - varsinkaan jos määritelmäksi tuodaan liikenopeus. Liikenopeus on toki eri asia kuin pelinopeus. Kiekolla ei ole keuhkoja, joten hitaampaa liikettä voi kompensoida aika paljon, jos on lättymestarin vikaa tai joku toinen poikkeuksellinen vahvuus kuten vaikka pyöriminen vastuksen maalilla ohjaten & maskeeraten.

Mitä enemmän seuraan sitä, miten eri joukkueet jääkiekkoa Liigassa pelaavat, niin sitä varmemmaksi olen tullut analyysista, että senttereihin panostaminen on ainoa oikea tulevaisuuden suunta. Tappara toimii loistavana esimerkkinä siitä, kuinka organisaatio on vuosia koonnut muuten varsin hyviä joukkueita, mutta keskikaista ei ole juuri mestaruuskausia lukuun ottamatta koskaan pystynyt vastaamaan vastustajien parhaisiin. Kokoamisen haasteeksi on myös noussut, että koko keskikaistan täytyisi pystyä pelaamaan suunnilleen samalla tavalla tai ominaisuuksien pitäisi ketjujen hierarkiassa jakautua edes suhteellisen järkevästi. Esimerkiksi ykkössentterin täyttäessä kaikki nämä vaatimuksen, mutta kakkossentterin ollessa mallia "hidas", koko hierarkia saattaa notkahtaa yhteen loukkaantumiseen. Näin muuten kävi Tapparassa koronan surullisesti päättämällä kaudella 2019-2020.

Jotta pelkästään senttereistä ei puhuttaisi niin on syytä huomata, että usein Liigaan on kuitenkin saatavilla suhteellisen hyvin parhaan ikäisiä laitureita, joten sentteriongelma monistuu aktiiviseen peliin pyrkiessä, jos laiturit eivät ole lainkaan samalla sivulla senttereidensä kanssa. Tapparassakin on nähty aivan liian usein tilanne, jossa joukkue pursuaa huippulaitureita, mutta senttereiksi on heitellä parhaita toiveita & useita utopioita. Pakiston puutteita on näkemykseni mukaan helpompaa korjata kuin puutteita senttereissä, koska krooninen pula (ja raha) ohjaavat parhaat sentterit Suomesta vuodesta toiseen pumppaamaan rahaa johonkin muualle. Tosin Tapparan kohdalla viime kaudella toteutui myös kiekollisten pakkien hitauden problematiikka.

Jos pakisto ei pysty avaamaan peliä tehokkaasti niin jokainen aktiiviseen peliin pyrkivä yritelmä tuhoutuu ennen kuin se voi edes alkaa. Tapparassa hyvin tyypillinen ongelma juuri Tapolan kausilla on ollut, että pakkien hidas pelin avaaminen on johtanut hyökkääjistön ja pakkien repeämiseen kentän pituussuunnassa. Välimatkat kasvavat ja yksi helppo syöttösuunta on aika näppärää heikommankin joukkueen pelata pois. Epätahtisuus tiivistyy hyökkäyssiniselle, kun pakki yrittää heittää hienon laidan kautta, joka tulee epärytmisesti pysähtyneelle laiturille, joka joutuu palauttamaan sen takaisin pakille tai kiekko menetetään. Tähänkin kohtaan hyvällä liikkeellä varustettu sentteri on käytännössä aktiivisen pelin ehto & vaatimus. Ainoastaan riittävän jalkanopea sentteri ehtii hakemaan avauksen riittävän alhaalta ja luistelemaan keskialueelle muodostuvan "välimatkan" kiinni. Kun sentterit pystyvät tähän niin pelistä tulee nopeaa kuin itsestään. Silloin kun tämä ei onnistu niin pelistä tulee hidasta kuin itsestään.

Valmentajakeskustelu hallitsee alaa
Itse syyllistyn usein valmennuksen analysointiin, mutta tunnistan ilmiön laajuudeen Suomesta noin ylipäätään. Aika usein valmentaja saa täysin liian suuren arvon siinä, miten joukkue suorittaa suhteessa siihen, millainen vastuu on lopulta joukkuetta kokoavalla taholla. Kannustaisinkin avaamaan keskustelua, jossa mietimme peliä enemmän yksilöiden & mahdollisuuksien kuin valmennuksen näkökulmasta. Jos valmentaja oikeasti määrittelisi aktiivisen & passiivisen pelin löyhän välimaaston, jokainen yritys maksimoida aktiivisuus ja minimoida passiivisuus olisivat onnistuneet jo vuosia sitten.

Yhtälö on kuitenkin pelaajamarkkinoiden kroonistuneen luonteen & käytettävien resurssien vuoksi monelle valmentajalle eräänlainen olkiukko. Voisin lyödä pääni pantiksi, jos kysyt keneltä tahansa Liigan valmentajalta, kumpaa peliä he mieluummin valmentavat "nopeaa vai hidasta" niin 15/15 valmentajaa vastaa nopeaa. Vuosien varrella olen kuullut mm. Tapparassa vaikuttavan Tuomas Tuokkolan olleen ainoa valmentaja, joka on ääneen sanonut, että pelin tulee olla kaksivaiheista. En ole vieläkään ihan varma, voiko peli aidosti olla kovin tehokkaasti kaksivaiheista, koska tavallaan joukkueen rakenne usein sulkee toisen kokonaan pois.

Valmentajalle viisautta toki on tehdä joukkueelle pelitapa, jolla juuri tuo joukkue voi voittaa. Viime vuosina tämäkin keskustelu on monimutkaistunut, koska en ole ihan täysin varma, voiko ns. hitaalla (trappiin, hitaaseen liikenopeuteen) nojaavalla pelillä enää voittaa Liigassa mestaruutta. Toisaalta yksi jääkiekon hienouksia on, että pelin kehitys ei usein ole lineaarista vaan trendit vaihtelevat. Venäjän maajoukkueen entistä valmentajaa Bykovia pidettiin nerona, kun hän keksi, että Venäjä voi laittaa supertähtensä pelaamaan trappia ja ainoastaan hyökkäämään vastaiskuja. Jälki oli aika tuhoisaa.

Pieni piiri pyörii. Resurssit & materiaalit määrittelevät varmasti jatkossakin sen, mikä trendi voittaa. Se on paljon suurempi asia kuin se, kuka valmentaa. Jos on oikeat pelinappulat niin voi valmentaa monenlaista, mutta jos on vähänkään tarjolla niitä pelinappuloita, joita suurimmalle osalle liigajoukkueista on tarjolla niin kompromissit ovat väistämättömiä.

Kauden 2021-2022 paras kompromissi ja kontrasti tulee löytymään Lappeenrannasta. Viime kaudella Pekka Virralla oli aivan loistava aktiiviseen peliin sopeutuva materiaali, jolla pystyttiin parhaimmillaan pelaamaan jatkuvaa kiekollista & nopeaa peliä. Pekka Virta myös onnistui Lukossa murtamaan ns. tiiviin viisikon myytin. Lukko pelasi Virran alaisuudessa usein pakit & hyökkääjät erillään, toiset siniviivalla vastuksen päädyssä ja toiset oman siniviivan alla. Virran nerous oli se, että pakit pystyivät liikkumaan riittävästi karistaakseen paineen ja syöttämään oikealla hetkellä pystyyn vapaalle pelaajalle, joka muuten joka kerta avasi ylivoiman suhteessa vastustajan puolustuspelaamiseen. Kun katsoo SaiPan materiaalia niin vähän veikkaan, että tiivis viisikko tulee pelaamaan Lappeenrannassa jääkiekkoa.

Pekka Virran taidot tuskin ovat muuttuneet mihinkään, mutta materiaali on.

Tappara valmiina kauteen, oletko sinä?

 On maanantai 6.9.2021. Jääkiekkofanit ovat eläneet tätä poikkeusaikaa yhtä kauan kuin kaikki muutkin ja nyt on enää pienen kulman takana, kun Tappara palaa takaisin tositoimiin Hakametsän pyhättöön. Vielä tähän on matkaa kymmenen päivää, maltti on valttia. Pelipäivistä kiimaisin - torstai - avaa Tapparan kotiottelut. Onneksi jääkiekkokauden alkua ei tarvitse odottaa enää edes tuota vaan homma starttaa jo perjantaina Hämeenlinnassa. Samalla starttaa myös allekirjoittaneen viimeinen pätkä kesälomaa, joten taidanpa siirtyä terveysturvallisiin väijymisasemiin kohti Hämeenlinnaa.

Harjoittelut on nyt harjoiteltu ja Tappara on saanut kasan kovia, fyysisiä, tasokkaita & laadukkaita pelejä alle. Uskoni elää ja voi hyvin, koska Tappara on viimein ollut CHL:n tasolla & arvolla. Kaikki vaihdot on pelattu, virheitä on tehty, mutta ennen kaikkea peleistä jää mieleen loistava intensiteetti, pelin nopeus, panos & tuloksellisuus. Jos viime kaudella uimme porukalla syvissä vesissä ja kysyimme niitä elämän & kuoleman kysymyksiä joka toinen viikko miksi minä kannatan Tapparaa niin uudistuneen Tapparan vastaus on ollut väkevä. Yksi asia on puhua, toinen on toteuttaa ja tehdä.

Onko Tappara nopeampi kuin ennen? No aivan varmasti on. Pelissä on sähäkkyyttä ja intensiteettiä, jollaista en ole nähnyt Tampereella vuosiin.
Onko Tappara kamppailuvoimaisempi kuin ennen? No aivan varmasti on. Pelissä kamppaillaan erityisesti oman maalin edessä semmoisella vimmalla, että tuollaisesta voi jo vähän maksaakin.
Onko pelissä riittävästi vikaa, särmää & kehitettävää? No aivan varmasti on. Peli ei missään nimessä ole valmista ja kehitettävää riittää yllin kyllin, mutta siinä missä aiemmin mietin vakavissaan, saadaanko tuota ikinä lunastettua niin tällä hetkellä uskoni voi hyvin.

Lugano oli kova mittari. Vastustaja oli todella laadukas ja erityisesti heidän ykkösketjunsa oli paperillakin jotain aivan käsittämätöntä. Kausi on nuori, mutta on hienoa nähdä, että meidän Kuusela, Rauhala & Levtchi voivat tällaista orkesteria vastaan taistella vakuuttavasti. Tapparan suoritusta ei himmennä rahtuakaan se, että ulkopuolisen arvioin perusteella väitän, ettei Tappara ole samalla tavalla yhden miehen show kuin aikaisemmin. Jos kaikki ovat terveenä niin Tapparassa tulee pelaamaan kolmossentterinä monen muun joukkueen ykkössentterin tasoinen kaveri. Tarkoittaako tämä mitään? Ei välttämättä, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että valmennuksella on suoraan sanoen liikaakin vaihtoehtoja. Itse pidän vahvan joukkueen merkkinä aina sitä, ettei joukkue ole pelkästään yhden yksilön varassa vaan potentiaalia ja laajuutta löytyy joka sektorilta.

Vapise Hämeenlinna, vieraat ovat valmiina

CHL:n kautta kotoisempiin maisemiin. Perjantaina Tapparaa odottaa HPK:n lämmin syleily Hämeenlinnassa. Voi olla, että tiedossa on Hämeenlinnaan ainakin rahallisesti hyvä ilta, koska vierasjoukkue ja suhteellinen läheisyys paalupaikalle tuskin jättävät ketään kylmäksi (ja saattaa myös kannustaa saapumaan paikalle). Jotenkin nähdyn perusteella haluan uskoa, että Tappara ei tällä kertaa tule kauden alussa katselemaan, mitä upeaa HPK on saanut kesän aikana aikaiseksi vaan tuleekin esittelemään, miten valmista meillä on.

Ylpeys kulkee lankeemuksen edellä, joten onkin mielenkiintoista, jos pääsee tämän uhkaavan blogin jälkeen viikonloppuna korjailemaan sanomisiaan oikein urakalla. HPK tuskin on kuitenkaan valmis luovuttamaan pisteitä ilman taistelua Tampereelle, joten eiköhän kotijoukkuekin lyö parastaan pöytään. Kauden alun peleissä on aina yhtä mukavaa yrittää etsiä kulmaa, jolla peliä lähtee seurailemaan, mutta lopulta rullien pyöriminen johtaa aina lopulta siihen, ettei sitä oikeaa kulmaa ole.

Yhtä paljon HPK kuin Tapparakin on perjantaina upean & ainutlaatuisen kauden avauspelin edessä. Avauspeleissä ei usein ole ratkaistu yhtikäs mitään, mutta tamperelainen vaatimustaso huutaa kovempaa punaisella kuin vuosiin. Pelkästään loistavat CHL-esitykset eivät enää kannattajille riitä vaan muutoksen alleviivauksen täytyy jatkua Liigassa. Hämeenlinnassa on hyvä tukeutua vanhoihin klassikoihin, koska Tapparahan on perinteisesti tarjonnut syys- ja lokakuussa vastustajilleen lähinnä nautinnollisia ja helppoja pisteitä. On hyvä virittäytyä alkavaan liigakauteen muutoksena. Koronavirus muutti kaikkea, mutta toivottavasti Tapparalta löytyy dynamiikka, jolla surkeat syksyt alkavat kääntyä positiivisempaan suuntaan.

Paras palvelus, mitä kotijoukkue voi perjantaina vierailleen tehdä on, pitää peli mahdollisimman vaikeana. Uskon kuitenkin aidosti, että perjantaina Rinkelinmäen porteista astuu valmis & laadukas Tappara, joka ei ota askeltakaan taaksepäin. Eihän tästä enää puutu kuin oluet! Ja marraskuu.

Satunnaisia höpötyksiä aiheen ulkopuolelta

Vaikka olenkin monesta eri syystä jatkoaika.com suurkuluttaja tällä hetkellä niin on pakko oikein vielä täällä henkilökohtaisessa blogissakin hieman antaa sapiskaa. Kiekkokuluttaja on odottanut laadukasta kiekkojournalismia ja tulevaa kautta kuin janoinen koira vettä kuolaten, mutta mitä on sitten lopulta tältä harrastusmedialta saatu? Myönnettäköön, että tuo uusin "artikkeliksi" nimetty tekele, jossa käydään läpi Liigan tulevan kauden valmentajia on ehkä surkein suoritus, jonka olen nähnyt pitkään aikaan - ja sai myös meikäläiseltä ns. rillit huuruun.

Ja kyllä ei ole mikään salaisuus, että joskushan se provosointi artikkelissa onkin se tärkein tavoite. Jos kuitenkin tarkoitus oli julkistaa lista, jossa käsitellään ensi kauden Liigan valmentajien tasoa niin valmentajat ansaitsevat aika paljon enemmän kuin tuon. Olisi hyvä ainakin listata faktat siitä, millaisia meriittejä eri valmentajilla on takanaan ja millaisia meriittejä itse "artikkelissa" sitten lopulta vertaillaan. Sitä kutsutaan uskottavuudeksi & laadukkaan työn merkki on se, kun joku ulkopuolinen henkilö voi arvioida samoin perustein suunnilleen samalla tavalla.

Ja ei, en tarkoita, etteikö mielipiteillä olisi jatkoajan artikkeleissa paikkaansa. Jääkiekossa on pitkälti kyse tunteista ja mielipiteistä, mutta juuri valmentajat ovat todella tärkeässä osassa muutoksessa. Artikkeliin on saatu löyhä viittaus alkuun siihen, että tulevaisuuden valmentajat ajavat ns. kehärääkin ohitse. Hieno juttu hei, mutta tuollainen huutaa eittämättä jotain perustelua tekstiin, miksi näin on. Olisihan mahtavaa, jos voisin vain Tapparafanin ominaisuudessa huudella, mutta jokainen lukija ansaitsee enemmän laatua jutuilta kuin tämä yläastelaisen äidinkielen essee.

Lyön kovan virtuaaliseen haasteen täältä, joten olkaahan kilttejä ja julkistakaa uusi artikkeli. Luen mielelläni, miksi Pekka Virta pieksee Jussi Tapolan, mutta haluan kuulla siihen jotain muuta kuin sen, että Jussi haukkui ja joku kuuli. Pelitapa on sellainen meri, että tuosta merestä voi argumentoida todella kauankin ja yksilöiden kehityksen ohella se on yksi tärkeimpiä asioita valmennuksen näkökulmasta. Voisi siis tällä perusteella luulla, että Ville Peltonen on toimittajan silmin kokenut ja tehnyt Sveitsissä jotain mestaruutta suurempaa, kun sillä astellaan ilman yhtäkään näyttöä suoraan top 5:n valmentajaksi tähän Liigaan. Viimeksi kun katsoin NLA ei ollut ihan näin paljoa meitä edellä.

Kuvan lähde: https://www.jatkoaika.com/LIIGA/Otteluraportti/Tappara-JYP/Tappara-murskasi-JYPin-Kristian-Kuusela-liekehti-uransa-400-sy%C3%B6tt%C3%B6pisteen/227608

Katsaus tulevaan 2021-22: Oulun Kärpät

 Tämän blogin keskeinen sisältö on Tappara. Ajattelin kuitenkin vielä ennen kauden alkua kirjoittaa muutaman artikkelin Tapparan keskeisimmistä vastustajista. Kuten ennenkin ajatukseni edustavat vain omiani. Aloitetaan rakkaasta vihollisesta pohjoisesta eli Oulun Kärpistä.

Miltä Kärppien joukkue näyttää?

Pysytellään ensin faktoissa ennen kuin mennään syvemmälle aiheeseen. Kärpät esiintyy seuraavassa kokoonpanossa:

Maalivahdit:

#31 Leevi Meriläinen
#32 Joel Blomqvist
#35 Stanislav Galimov

Puolustajat:

#4 Veli-Matti Tiuraniemi
#7 Topi Niemelä
#22 Taneli Ronkainen
#25 Arttu Paaso
#28 Mikko Niemelä
#40 Jaakko Niskala
#43 Miihkali Teppo
#55 Atte Ottamaa
#71 Ludwig Byström

Hyökkääjät:

#8 Saku Mäenalanen
#9 Casey Wellman
#12 Ville Leskinen
#16 Ville Heikkala
#17 Mika Pyörälä
#18 Aleksi Antti-Roiko
#20 Aleksi Mustonen
#21 Sisu Yliniemi
#23 Julius Hermonen
#27 Samu Tuomaala
#29 Radek Koblizek
#38 Aku Räty
#39 Tuukka Tieksola
#41 Ville Koivunen
#42 Joonas Lohisalo
#50 Juhamatti Aaltonen
#51 Jesse Koskenkorva
#52 Aatu Räty
#57 Arttu Hyry
#70 Troy Bourke

Valmennus:

Lauri Mikkola
Toni Sihvonen
Ville Mäntymaa
Samppa Jaakola
Ari Hilli (MV)

Tulokset tähän asti

KalPa 2-1 Kärpät
Kärpät 1-5 JYP
Luleå HF 3-1 Kärpät
Sport 4-5 Kärpät (JA)
Kärpät 1-3 Sport

Jos Kärppien tulokset siis mitataan ihan perinteisellä tavalla niin harjoituspeleistä on napsunut pisteitä hieman laihasti. Kokoonpanoja tarkastellessa osuu silmiin, että Kärpät olisi lähdössä Blomqvist ykkösmaalivahtinaan Liigaan ja senttereissä tapahtuu jokaisessa kokoonpanossa pyöritystä. Pakisto on suunnilleen siinä kokoonpanossa ollut jokaisessa pelissä kuin itsekin ajattelin.

Kärpät hyökkäämässä - uhka vai mahdollisuus?

Perinteiseen tapaan Kärppien hyökkäyskalusto sisältää mielenkiintoisia elementtejä ja nimivahvoja pelaajia. Hyökkäyksen johtotähtinä pyörivät todennäköisesti ansaitusti Mäenalanen, Wellman, Leskinen, Aaltonen & Pyörälä. Harjoituspelien kokoonpanoja analysoimalla Kärpillä on jonkin verran variaatiota tarjota sentteriosastolle, mutta yksi suhteellisen varma olisi jo tarjolla. Wellmania ollaan kovasti asettelemassa ykkössentteriksi ja kolmos- ja nelosketjujen sentterit ovat Aatu Räty & Koskenkorva. Suurinta variaatiota löytyy kakkossentterin tontilta, jossa on käynyt kokeilemassa DELin lahja Bourke sekä Aleksi Mustonen.

Kärppien sentteritilanne onkin näin kilpailevan firman edustajan näkökulmasta mielenkiintoinen. Perinteisellä tavalla Liigaan ykkös- ja kakkossentterit joudutaan hakemaan ulkopuolelta tai ulkomailta tai sitten odotetaan nappionnistumista. Pistekeskiarvoja katsoessa en pitäisi Kärppien sentteritilannetta huolestuttavana, mutten täysin optimaalisenakaan. Vaihtoehtoja määrälliseen laatuun on ja hieman kilpailuakin, mutta toistaiseksi näen, että Wellmanista seuraavaan on melkoinen välimatka. Selvää on myös, että Aleksi Mustosen täytyy esiintyä toisella tasolla kuin aiemmin, jottei hän valahda hierarkian pohjalle. Tällä hetkellä hän lienee lähempänä kolmosketjua kuin ykkösketjua, joten uran suunta ei Kärpillekään ole optimaalinen.

Kärkilaiturit erottuvat joukkueesta ihan puhtaan kokoonpanoanalyysin perusteella. Ville Leskinen on palannut Kärppiin ja muutaman heikomman kauden jälkeen myös häneltä todennäköisesti odotetaan Oulussa enemmän kuin viime kaudet ovat antaneet. Mäenalanen lienee myös melkoisen vaarallinen vahvistus ykkösketjuun ja tulee tuolla paikalla hyvin todennäköisesti kierroksensa jälkeen pelaamaan. Aaltonen & Pyörälä ovat pieniä kysymysmerkkejä. Pyörälä on monipuolisena pelaajana loistava, mutta onko enää pelaamaan kahdessa kärkiketjussa vai suuntautuuko jo kohti kolmos- ja nelosketjua? Olin hieman positiivisesti yllättynyt Juhamatin pistekertymästä Kärpissä, joten hänellä näyttänee edelleen riittävän loistavasti kahteen kärkikenttään.

Alemmissa ketjuissa Kärpillä onkin oikein mukavasti omaa tuotantoa tarjolla, kun Koblizek on taas vuoden vanhempi, Tieksola hieman parempi kuin ennen ja laatua löytyy Hermosen ja Aku Rädyn verran alaketjuihin asti. Seison sanomani takana siltä osin, että Kärppien uhkakuvat (kuten monen muunkin) Liigassa liittyvät juuri tähän toisen ja kolmannen ketjun taitteessa oleviin senttereihin, joiden henkilökohtainen taso määrittelee pitkälti, mihin suuntaan vaaka lähtee viemään. Kokonaisuutena Kärppien hyökkäys on perustasoa parempaa, joten ei tuossa järkyttäviä uhkakuviakaan ole.

Puolustuspeli omissa ihanaa - vastustajan päädyssä hitaampaa?

Lyhyellä oppimäärällä Kärppien harjoituspeleistä näyttää perin selvältä, että Kärpillä löytyy helposti kaksi ensimmäistä paria pakkeja. Nämä parit ovat jollakin tavalla Ohtamaa, T. Niemelä, Byström & M. Niemelä. Teppo jäänee kolmanteen pariin ja tästä eteenpäin Kärpät saa lähinnä leveyttä, mutta millaista laatua?

Ohtamaa ja Niemelä ovat itsestään selvät. Näiden vieressä on helppoa pelata ja todennäköisesti puolustuspäähän ei ihan hirmuista uhkaa näiden pelaajien pysyessä kunnossa ole. Ohtamaa tunnetaan myös johtajuusominaisuuksistaan ja hyvää uraa on vielä jäljellä ja pelityylikään ei ole turmioksi. Muutama suhteellisen varma maali, mutta tätäkin parempaa puolustuspeliä ja laadukasta peruspeliä omassa puolustuspäässä. M. Niemelällä on tarjolla suunnilleen samanlaiset ominaisuudet, joten ylivoimalla lienee Kärppien kanssa ongelmia myös jatkossa.

Kiekollisesta puolesta en olekaan sitten aivan yhtä varma. T. Niemelä on kyllä lupaava lupaus, mutta tarjolla oleva rooli on melkoisen iso ja ihan en vielä tuota paikkaa hänelle antaisi. Taustatukea antanee Byström, joka pikaisella skouttauksella pystyy tuottamaan sellaiset 25 pistettä kauden mittakaavassa, pieni parannuskin on toki aina mahdollinen. Mutta mitäs sitten tämän jälkeen? Ei oikeastaan juurikaan mitään.

Näyttää selvältä, että Kärpät tarvitsee ulkomailta/markkinoilta ainakin yhden kiekollisen puolustajan, jolla on selvää pistepotentiaalia hyökkäyssuuntaan. Tällä pakistolla tuskin paukutellaan ihan hirveää määrää pisteitä ja harjoitusottelutkin oikeastaan jo tuovat sitä esiin.

Maalivahtiosastolla riskejä, uusi valmennus

Harjoitusotteluiden perusteella Kärppien ykkösmaalivahtina häärii Joel Blomqvist. Pelimäärää Liigassa on melkoisen pieni, mutta prosentit ovat olleet hyviä silloin, kun on pelaamaan päässyt. Potentiaalinen ja kehittyvä veskari, mutta melkoisen iso riski Kärppien tasoiselta organisaatiolta. Blomqvist on samassa tilanteessa kuin Tappara oli Heljangon kanssa kaudella 2018-19 ja se täällä kyllä muistetaan, mitä se oppirahojen maksaminen oli.

Harjoitusottelut toki ovat harjoitusotteluita, joten uskoakseni ykkösmaalivahdiksi on sitten kuitenkin hankittu tämä kokenut venäläinen nimeltään Galimov. Siinä onkin Kärpillä nyt mielenkiintoinen tilanne, koska mittavasta kokemuksesta huolimatta ei nähdäkseni ole ainakaan KHL:ssä tämä veskari ollut mikään sateentekijä ja viime kausilla on ollut jopa vaikeaa saada pelejä. Vertautuu mielestäni suhteellisen hyvin Ilveksen veskariin, jota kuitenkin pidän 100/100 parempana vaihtoehtona ihan vain iän puolesta.

Itse kyllä hieman asettelisin Kärppien ylle pientä mustaa sadepilveä, joka johtuu ihan veskareista. Toki voin olla väärässäkin, mutten muista moneen kauteen Kärppien lähteneen näin epävarmalla parivaljakolla pelaamaan Liigaa.

Valmennus onkin sitten asia erikseen. Mikkola tuonee paljon uutta intoa Kärppiin ja toisaalta taustalla häärivät tutut miehet. Sihvonen pysyy lestissään, joka tarkoittanee, ettei Kärpät ainakaan turhan kauaksi tutusta Kärppäpelistä harhaudu. Viime kaudella Kärpistäkin uhkui samanlainen kyllästyminen kuin Tapparasta, mutta Kärpissä muutokset ovat olleet maltillisempia.

Sanoisin, että Mikkolan työn lähtökohtia ei tällä hetkellä käy kateeksi. Joukkuetta pitäisi uudistaa, mutta kuitenkin suunnilleen sama runko jatkaa. Runko on kuitenkin heikentynyt todella pahasti parista hyvin tärkeästä kohdasta (maalivahtipeli & puolustuksen kiekollisuus), joten odotan kyllä Kärpiltä hankintoja. Jos hankintoja ei tule niin Mikkola saanee aloittaa projektinsa melkoisessa vastatuulessa.