Valmentaja ulos, aina parempi tulos?

 Mitään varmempia merkkejä on vaikea löytää uuden Liigakauden alusta ja normaaliin paluusta kuin organisaatiorajat ylittävä suomalainen aito valmennuskeskustelu. Yritän tässä blogissani lähestyä ilmiötä Tapparaa laajemmin, vaikka samalla keskityn pääsääntöisesti siihen kauneimpaan. Kun katsoo esimerkiksi jääkiekkofoorumi Jatkoajan keskustelua niin nopeasti huomaa, kuinka monessa organisaatiossa on jälleen valmentajanvaihdostalkoot käynnissä. Laajan kymmenen pelin otannan hedelmiä keräten paikkansa ovat vakiinnuttaneet Sport, Kärpät, KooKoo, SaiPa, Jukurit, Pelicans, JYP, KalPa & TPS. Kaikkialla muualla on kovakin vaihdosvimma menossa ja valmentajia ovat vaihtamassa HIFK, Tappara, Lukko, Ässät, HPK & Ilves.

Jos jollakin AMK- tai yliopisto-opiskelijalla vielä puuttuu opinnäytetyöstä teema niin tässä olisi sellainen hyvä hypoteesi tutkittavaksi. Pinnallisen tarkastelun perusteella näyttää siltä, että tulosten ollessa vakioimattomia jokainen organisaatio, jolla ei ole kauden alussa tuoretta valmentajanimeä pöydällään ovat vähintään vaihtamassa valmennusta hyvin pienellä otannalla. Ilvestä, Tapparaa, Ässiä ja HPK:ta yhdistää se, että kaikilla valmennus on jatkumolla edelliseltä kaudelta. Kärpät, KooKoo, SaiPa, Jukurit & JYP ovat kaikki aloittaneet juuri projektin uudella valmennuksella. Poikkeukset muodostavat IFK & Lukko, toisessa paine liittyy siihen, että mestaruusvalmentaja vaihtoi maisemaa ja toisessa puolestaan valmennukselle pitää vaan antaa kenkää. Kun päästään loppupäätelmään, että liigakelpoisia onnistuneita valmentajia löytyy ainoastaan jatkavasta polvesta Sportista & KalPasta aletaan olla asian ytimessä.

Harjaantumaton voisi luulla, että tilanne on melko lailla katastrofaalinen ympäri kenttää, mutta todellisuudessa tilanne on monellakin huomattavasti parempi. Syksyllä peliään etsivät pelaajien lisäksi organisaatiot ja yllättäen juuri syksyllä polarisaatiota on kaikista eniten. Se johtuu erittäin normaaleista syistä, koska kaikki joukkueet aloittavat uuden projektin. Kuten yhteiskunta ympärillä näin myös Liiga - maltti on valttia, mutta lyhytjänteisyys on päivän trendi. Kaikki kiva ja upea tulee heti tarjottuna pöydälle, kesällä jokainen fani vannoo, että minun malttini kyllä riittää seurata tappiosta toiseen vaeltavaa seuraani, jos vain näen taistelua kentällä. Tapparankin kohdalla on mielenkiintoinen sivumaku, koska nimenomaan taistelua kentällä on nähty kaikissa muissa peleissä paitsi siinä yhdessä surkeassa pelissä Sporttia vastaan. Tuloksen analogia valmentajien arvioinnissa on tuhon tie.

Onnistunut muutos, missä olet?

Esimerkiksi erilaisissa jääkiekkoaiheisissa lehdissä on vuodesta toiseen julkaistu arvioita siitä, mikä on valmennuksen vaihtamisen oikea hyöty. Eri lähteistä riippuen yleinen konsensus on, että valmennuksen vaihtaminen tuottaa ensin joukkueelle energiaa. Tämä energia siivittää keskimäärin viiden pelin ajaksi kunnes pelin mahdolliset muut ongelmat iskeytyvät uudestaan näkyviin. Suurin muutos tapahtuu pelaajissa henkisesti, koska uudelle valmennukselle on kovin inhimillistä kaivaa parastaan, koska kortit menevät uudestaan jakoon. Kun kortit ja peliajat jaetaan uudestaan on selvää, että joukkue silloin saa henkisesti uuden alun, hieman hengitystilaa & uutta inspiraatiota. Vaan ei kannettu vesi kaivossa pysy, nimittäin vuotava pohja alkaa näkyä uudestaan yleensä pian.

Onnistuneita valmennusvaihdostalkoita on syksyisin nähty fanien unissa jatkuvalla syötöllä, mutta yksittäisiä esimerkkejä lukuun ottamatta tulokset ovat lähes kauttaaltaan samat. Voit valita tutkittavaksi minkä tahansa kauden niin huomaat nopeasti, että valmennusta vaihtaneet organisaatiot eivät ole tuolla kyseisellä kaudella juurikaan saaneet mitään todellista muutosta aikaiseksi. Turun suunnalta löytyy loistavia esimerkkejä juuri päinvastaisesta kehityksestä, jolloin vaihdoksen jälkeen taso on itse asiassa romuttunut entistä pahemmin. Myös Porista löytyy useita vastaavia esimerkkejä.

Miksi faneja sitten vuodesta toiseen juuri viehättää ajatus siitä, että yhden miehen (tai naisen) vaihtaminen johtaisi isossa kuvassa massiiviseen muutokseen? Tässä palataan inhimillisyyden ytimeen, koska on monesti kiva ajatella, että vaikeat ongelmat voidaan ratkaista yksinkertaisella reseptillä. Tämä pyhä usko siivittää vuodesta toiseen faneja uskomaan lujasti, että yhtä pientä osa-aluetta muuttamalla tulokset muuttuvat kuin taikasauvaa heilauttaen aivan toiseksi. Niinhän ne muuttuvatkin - viiden tai kymmenen pelin ajaksi ja sitten uuden tyypin johdolla korjaillaan niitä samoja ongelmia, joita se ensimmäinen tyyppi yritti korjata koko ajan.

Tapola ulos - erikseen erinomainen, yhdessä alivoimainen?

Tapparaa on hyvä käyttää esimerkkinä organisaatiosta, jossa urheilutoimintaa on aidosta johdettu viimeiset kymmenen vuotta. Tämä näkyy kiistämättömänä tuloksissa, josta on hyvin vaikea olla eri mieltä. Tätä pitkää jaksoa Tapparassa myös edustaa se, että Tappara ei ole joutunut tai halunnut kertaakaan vaihtaa valmentajaa. Se kertoo omaa, arvostettavaa kieltään siitä, millainen organisaatio Tappara on. Tappara on jopa niin poikkeuksellisen vahvasti valmennettu ja johdettu, että toisinaan mediassa on jopa haettu klikkauksia sen voimalla, jos joukkovoimalla saataisiin Tappara viimein tekemään muutoksia tähän hedelmälliseen työhön, jonka tuloksia fanit ovat vuodesta toiseen saaneet ihailla.

Olisihan se kilpailijoillekin aivan äärimmäisen hyvä asia, että Tappara päätyisi tällaisiin päättömiin ja hyödyttömiin ratkaisuihin, koska se tarkoittaisi välittömästi uusia kilpailuetuja niille, jotka ovat yrittäneet viimeiset vuodet aktiviisesti matkia Tapparan tapaa tehdä asioita. Myös Tapparassa on virinnyt tämä keskustelu tällä kaudella, olisiko aika vaihtaa Tapolasta eteenpäin pikavauhtia. Asian tiimoilta on kuultu jo muutakin kuin trolliarmeijan juttuja ja mietitty ihan tosissaan, kuinka Tapola ajaa Tapparan suohon.

Tapparassa Tapolan ympärille kietoutuva keskustelu on jopa tätäkin menestysnyanssia mielenkiintoisempi kokonaisuus, koska en ole muualla törmännyt tähän keskusteluun, jota Tapparassa käydään. Jos Tappara ei pärjää niin meillä koko viime kausi mietittiin, että vika on pakko olla apuvalmentajissa. On mielenkiintoista kertoa ilman mitään kättä pidempää, kuinka Tuomas Tuokkola tuo ainoastaan housut vaihtoaitioon tai mikä on Pasi Puistolan rooli kokonaisuudessa. Tamperelainen eetos yhdistyy suoraan sanoen legendaariselle tasolle, kun Ilves on kenkimässä osaamatonta Ojasta pois, Tappara haluaa Ojasen takaisin ja Tuokkolan ulos.

Keskustelua seuraamalla ei kukaan tule hullua hurskaammaksi. Itse asiassa jopa päin vastoin - mitä enemmän päätöntä keskustelua seuraa sitä päättömäksi koko homma muuttuu.

Valmentajakeskustelusta puuttuu oikea arvostus valmennustyölle

Peli kertoo kaiken ja viime kädessä valmennus on kuitenkin vastuussa pelistä. Jos pelissä sakkaa enemmän kuin yksi asia niin automaattinen johtopäätös on se, että valmennuksen eväät on syöty viimeistä murusta myöten. Todellisuudessa suomalainen fanikeskustelu ei tunnu antavan oikealle valmennustyölle juuri mitään arvoa silloin, kun tulos ei ole juuri sitä juuri nyt, mitä joku on omissa mielikuvissaan odottanut.

Jääkiekon hienous pelinä on siinä, että siihen vaikuttaa monitahoinen kokonaisuus, joka rakentuu kymmenistä pienistä palasista. Niin hassua kuin se onkin, myös faneilla on roolinsa siinä, millaiseksi organisaation toimijoiden elämä muuttuu. Valmennuksen työ usein keskustelussa typistetään hyvin pieneksi tuloksen valmentamiseksi, jolloin oikeastaan kaikelle valmentajan työlle annetaan aika pieni arvo. Valmentaja valmentaa joukkuettaan, yksilöitään & pelitapaansa suurimman osan ajasta valvovan ja tarkan yleisön silmien ulottumattomissa.

Tästä tuntemattomasta työstä, josta oikeastaan pintaraapaisua enemmän tietävät ainoastaan aktiivisessa toiminnassa mukanaolevat tahot, tehdään usein hyvin primitiivisiä ja pikaisia johtopäätöksiä. Valmentaja, joka ei hyökkää jatkuvasti paniikissa eturiviin vaihtoaitiossa huutamaan, kun jätkät eivät tee maaleja tai valmentaja, joka kolmen maalin tappiolla tuijottaa maahan ja miettii syntyjä syviä, ei välttämättä ole tyyppi, jota ei kiinnosta. Tuloksen analogia valmennuksessa on ikävän lyhyt reitti kuljettavaksi.

Paras ja aito arvostus valmentajille on se, että fanit antavat heille riittävän työrauhan tehdä työtään. Kaikki ei ole valmista, kun kymmenen peliä on pelattu. Kaikkea ei ole myöskään menetetty, kun kymmenen peliä on pelattu. Myös valmentajia arvioitaessa olisi hyvä edes toisinaan muistaa, että yhtä lailla valmennus tekee virheitä jatkuvasti. Joskus suunniteltu pelitapa ei sovi pelaajille tai pelikenttä muuttuu kesken prosessin. Silloin valmentajankin täytyy taas oppia uusia temppuja. Peli on sen verran monimutkainen kokonaisuus, että yleensä yhtä pientä osaa muuttamalla jossain muualla alkaa repsottaa. Ja sitten se perkeleen vastustajakin on vielä omana kokonaisuutenaan, jota valmennetaan tuhoamaan toisten hienot ideat.

Mikäli tällainen arvostus on jollekin liikaa vaadittu niin silloinkin, kun ehdottaa vaihdoksia, toivoisin, että niitä mietitään edes siihen pisteeseen, onko vaihdoksella oikeaa merkitystä yhtään mihinkään. Mm. Tapparalle on jo esitetty, että kyllästyttää tämä pelin valmentaminen, joten otetaanpa tilalle joku kunnon valmentaja, joka pitää porukan suorassa karismallaan & tsempillään. Tsemppijääkiekolla ei vuonna 2021 voiteta pelejä juuri Suomisarjaa korkeammalla, joten kannattaa pohtia, kuinka realistista on vaihtaa ammattivalmentaja, jolla on jo jalometallia kaulassaan tyyppiin, jolla ei vielä ole jalometallia, mutta vaikuttaa hyvältä tsempparilta.

Valmennustyön hedelmät poimitaan, jos poimitaan, paljon myöhemmin kuin kymmenen pelin jälkeen. Yskivä ylivoima korjautuu paremmin hankkimalla yksi maalipyssy lisää kuin vaihtamalla valmentaja.