Liiga vastaan CHL: viihdyttävää vai tuloksekasta peliä?

 Champions Hockey League on tuonut mielenkiintoisen lisän muutamalle joukkueelle. Tapparalla on ollut suoranainen etuoikeus päästä kokemaan kummatkin liigat juuri tällä kaudella. Syksyä ovat värittäneet keskustelut yleisemmin Liigan tasosta, yleisömääristä, viihdyttävyydestä sekä laadusta. Tapparan kyntäessä Liigassa syvissä vesissä, löytyy pelillisiä valopilkkuja tuosta toisesta sarjasta. Erityisesti kulunut viikko on ollut loistava mahdollisuus kokea fanina jälleen tunteiden vuoristorata - Tapparan pelatessa ensin kauden parhaan pelinsä kotona ruotsalaista Skellefteåta vastaan ja pari päivää myöhemmin häviten suhteellisen passiiviselle IFK:lle vieraspelissä.

Pelitapa, keskustellaan siitä lisää

Pelitapa, tuo Petteri Sihvosen popularisoima, valmentajakunnan kruununjalokivi. Pelitavallinen keskustelu peilautuu erityisen voimakkaasti Tapparassa, koska Tappara on ehkä ainoa organisaatio, joka on poikkeuksellisen avoimesti viestinyt tarpeesta lähteä muuttamaan peliään. Nähty pelaamisen tapa on herättänyt Liigassa kritiikkiä, mutta toisella puolella CHL:ssä sitä on saattanut jopa valveutunut seuraaja ihastella. Miksi tämä sama pelillinen selkäranka näyttää Liigassa kulmassa pyörivältä neppailulta, kun taas CHL:ssä peli tuntuu tuottavan jatkuvasti pelin virtaukseen sopivia tilanteita kummassakin päässä.

Kysymykseen on mielestäni olemassa yksinkertainen vastaus: vastustajat. Tässä ei toki parane unohtaa sitä, että Tappara kävi myös Skellefteåssa pelaamassa, tuloksena oli karmaiseva 6-1 tappio. Sen verran olen kuitenkin uskovainen, etten usko minkään pelitavallisen asian muuttuneen siinä välissä, kun päästiin Suomeen pelaamaan. Tappara pystyi jälkimmäisessä pelissä voittamaan Skellefteån - suhteellisen varmoin asein vielä kaiken hyvän päälle. Skellefteåta vastaan Tapparan pelissä onnistui puolustusalueen pelaaminen yksilötasolla ja peliin saatiin jatkuvaa liikettä. Samalla hyökkäyspelaamiseen avautui sopivia reikiä, jonka puitteissa Tapparan hyökkääjät tuntuivat viimein pääsevän pelin ytimeen ja tätä kautta syntyi myös maaleja ja tukitoimia. Päivän polttava kysymys onkin, miksi tämä onnistuu ruotsalaisia vastaan, mutta suomalaisjoukkueita vastaan ei edes hitusen alkua.

Tarjoamani vastaus esittämääni kysymykseen on, että hyvään tanssiin tarvitaan molemmat. Skellefteå saapui Tampereelle pelaamaan voittavaa jääkiekkoa omalla pelitavallaan. Se saapui liikkumaan, kamppailemaan, laukomaan & voittamaan. Tappara vastasi tuleen tulella, jonka seurauksena harvalukuinen Hakametsän yleisö näki parasta Tapparaa koko kaudella. Sääli on se, ettei tätä laadukasta tuotetta saatu katsomaan kuin pieni osa kotimaisesta yleisöstä. Olennaista on kuitenkin nähdä, että vastustajan valitsema pelitapa ei ole lainkaan sivuseikka siinä, millaista jääkiekkopeliä nähdään.

Vertauskohtakin saatiin vielä samalla viikolla, Helsingin IFK:ta vastaan. IFK:lla on ollut samanlaisia ongelmia tuloksen kanssa kuin Tapparalla ja voittajan haukkuminen ei ole kovin tyylikästä. Tapparan valmistautuminen saattoi mennä pieleen, koska ensimmäisessä erässä IFK:n pelisuunnitelma näytti ruokkivan Tapparalle hankalaa iltaa. Vaikka Mertsi pauhasi studion täydeltä, kuinka IFK vei ja Tappara vikisi niin teknisesti ottaen IFK ainoastaan hallitsi tiivistä viisikkopeliä paremmin kuin Tappara ja hyökkäsi tehokkaasti vastaan sekä tietysti sooloili Heljangon avustuksella maalin. Toinen tulikin sitten ihan puhtaasta vastahyökkäyksestä pienestä kulmasta. Seuraavissa kahdessa erässä Tappara jahtasi, minkä pystyi, mutta IFK:n pystyttämä viiden miehen rintama oman maalin eteen sekä kohtalaisen inhorealistinen "purku lasista ulos" oli jälleen myrkkyä Tapparalle.

Kun nämä molemmat pelit katsoo läheltä niin päätyy helposti johtopäätökseen, että Liigassa viihdyttäväksi tulkittava liikkuva jääkiekko osataan kohtalaisen hyvin yhteistuumin pelata pois. IFK on materiaaliltaan vahva joukkue, jonka ei tarvitse asian varsinaisessa merkityksessä pelata näin. Tappara ja IFK pystyvät tuottamaan aivan toisenlaista jääkiekkoa - näin halutessaan. Tosin ainoastaan silloin, jos molemmat lähtevät Skellefteån ja Tapparan tavoin tanssimaan samanlaista tanssia.

Tulos ohjaa kaikkea tekemistä

Kun seuraan keskustelua esimerkiksi Tapparan ympärillä - on mielenkiintoista huomata, kuinka voimakkaasti tuloksellisuus ohjaa kaikkien tekemistä. Jos ympäristöä seuraa niin ei ole kovin kummoinen yllätys, että Liigassa joukkueet - jopa voimakas ja vahva IFK - joutuvat tuloksien ristipaineessa turvautumaan sellaiseen toimintatapaan, joka valitettavan hyvin Liigassa hallitaan. En ole vieläkään varma, kuinka nopeasti muutos tapahtuu edes Tapparan kohdalla, mutta minun ei käy pätkääkään valmentajia kateeksi. Kauden ainoa tehtävä on valmistella joukkue pelaamaan parasta mahdollista jääkiekkoa keväällä. Olisi kieltämättä upeaa joskus vielä kokea esimerkiksi Tappara, joka pystyisi voittamaan koko kauden. Tämä alkaa tuntua etenevissä määrin utopialta.

Jos seuraa tuloksekasta peliä ympäri Liigaa niin valitettava johtopäätökseni on, että Liigassa suotavaa on pelata voimakkaasti puolustusvoittoista, oman maalin edustaa sumputtavaa jääkiekkoa ja hyökätä vastaan, ennemmin kuin pelata liikkuvaa jääkiekkoa. Liigassa vallitseva konsensus pelitavan osalta tuntuu olevan, että ainoastaan tuloksella on merkitystä ja tuloksen pystyy IFK:n ja Tapparan esimerkillä maksimoimaan hienosti, jos vain nöyrtyy pelaamaan ns. bussia maalin edessä & luottamaan tehokkaisiin vastahyökkäyksiin.

Ongelma ei sentään koske ainoastaan Tapparaa ja IFK:ta vaan yleislinja organisaatiosta riippumatta Liigassa tuntuu olevan sama. Tapparaa vastaan samanlaiseen pelilliseen tapaan ovat lyhyellä aikavälillä lukkiutuneet sekä IFK että Lukko. Minä haluan kuitenkin elää edelleen unelmaa, koska tuloksen ollessa heikko, on helppo tarttua tuohon samaan köyteen, johon lähes kaikki jo ovat tarttuneet Liigassa. Minun on helpompi ymmärtää, jos materiaaliltaan heikot vastustajat tyytyvät tähän pelaamiseen, mutta hätähuuto muuttuu konkreettisesti, kun parhaatkin joukkueet lähtevät samaan mukaan. Toisaalta se osoittaa valmennukselta pelitavallista älykkyyttä, koska pisteitä tarvitaan ja niiden saaminen keinolla millä hyvänsä on tärkeää.

KalPa on jäänyt vähälle huomiolle, mutta parhaiten Tapparan kanssa kotimaisessa Liigassa tällä kaudella on tanssinut hieman yllättäen KalPa. Kuopiossa on ollut jo vuosia perinteitä vaalia liikkuvaa, kiekollista & nopeaa jääkiekkoa. Vaikka Tappara ei ollutkaan Niiralassa kokoonpanonsakaan osalta parhaimmillaan, oli peli silti kaikista lähimpänä sitä peliä, jota Tappara pelasi Skellefteåta vastaan. KalPa on saanut oman tuloksellisen kriisinsä jo korjattua, mutta he ovat jatkaneet samanlaista pelityyliä kaikista ongelmista huomiotta. Tapparan ympäristössä puolestaan elää edelleen voimakkaana nostalgia menneisyyden mestaruuksista, jolloin jokaisen tappion jälkeen ympäristön paine kääntyy syyttämään valmentajia typeristä valinnoista.

On silti ollut mukava myös Tapparan kohdalla huomata, että osa faneista edelleen uskoo nähtyyn peliin. Kaiken tähän mennessä tapahtuneen nähtyä myönnän itsekin, että usko on tuloksen ollessa tällainen koetuksella. En kuitenkaan pidä itse hyvänä ratkaisuna sitä, että koko harjoiteltu prosessi heitetään romukoppaan vaan jalostetaan mieluummin tätä Tapparan kiekollista ja liikkuvaa pelitapaa eteenpäin. Olen varma, että kauden mittaan Tappara oppi hallitsemaan tämän myös tuloksellisesti kuten CHL:ssä. Silloin valmentaja, joka heikon tuloksen keskellä, palasi vanhaan ikiaikaiseen Liigan sumputukseen, saattaa olla se, joka on paniikissa.