Tappara viihdyttää kotiin asti

Tammikuu on Tapparan

On surullista, että maailman tilanne on ajanut jääkiekkosarjat jälleen yleisöttömään kurjuuteen. Vaikka elämmekin sydäntalven pimeintä aikaa niin Tappara-fanilla on perinteistä tammikuun hymyä havaittavissa. Olen kritisoinut Tapparaa koko syksyn, joten syvän hiljaisuuden jälkeen on taas parasta palata sorvin ääreen hieman positiivisemmin kääntein. Tappara lienee taas kerran tammikuun paras joukkue kaikilla mittareilla, johon on ainakin tähän hetkeen syytä olla tyytyväinen. En voinut vastustaa seurailla keskustelua tappara.co:n puolella: perinteiseen tamperelaiseen hyveeseen kuuluu tonkia lokaa strategiasta, pelitavasta, valmennuksesta, tulevaisuudesta sekä menneisyydestä, kun nykyhetkestä ei löydy mitään riittävän negatiivista näkökulmaa asioihin.

Pelaajat ovat vireessä, mutta entäpä pelitapa?

Ei ole mikään suuri salaisuus, etten minä kykene kovin syvälliseen pelaajien arviointiin. Jos kuitenkin käytän omalla mittapuullani arviointikriteereitä, jotka liittyvät lähinnä tulokseen niin viimeisen n. kuukauden aikana Tapparan pelaajista on saanut etsiä epäonnistujia oikein kamman kanssa. Joku irvileuka voisi varmaan mainita, ettei Bertrandia voi ainakaan onnistujien laariin laittaa, mutta toisaalta, onko se sitten Bertrandin epäonnistuminen, jotta kaikilla muilla sujuu? Hänkin nimittäin esiintyi tiistain pelissä vähintään edukseen. Kaikki muumit ovat laaksossa ja Tapparassa näyttää kaikkien kapteeni- ja päävalmentajaongelmien jälkeen olevan rauhallisempi vaihe. Pakko on silti nostaa esille, että todella moni pakki pelaa uransa parasta kautta meillä ja samaan aikaan hyökkääjissä esim. Kristian Kuusela on aivan ilmiömäisessä kunnossa ikäänsä nähden. Ykkösketjun takana meillä löytyy kaksi muutakin ykkösketjua ja päälle vielä Liigan paras nelosketju. Pelaajien kunto tuntuu osuvan myös hyvään haarukkaan, kun kolmellakin ketjulla pelillinen dominaatio onnistuu.

Pelitapa sen sijaan kaikista käynnistymisvaikeuksistaan huolimatta on ottanut merkittäviä askeleita eteenpäin kauden aikana. Joskus lienee jossakin epäinhimillisen välimaastossa myöntää olleensa väärässä, mutta en vieläkään ole päässyt kärryille siitä, miten tämä muuttumaton pelitapa on nyt yhtäkkiä alkanut toimimaan. Tappara pelaa kiekollisesti nopeaa jääkiekkoa - siinä, missä vielä pari kuukautta sitten tuntui jokainen syöttö osuvan seisovalle pelaajalle tai kolme metriä taakse tai viereen, niin nyt syötöt osuvat hyvällä prosentilla kohteeseen. Maalivahtipeli on vahvaa ja oman alueen pelaaminen on pääsääntöisesti erittäin hyvällä tasolla. Harmittavasti tähän Tapparan voittoputkeen ei ole sopinut lainkaan riittävästi aitoja mittareiksi kelpaavia vastustajia: Tapparan pelitavalliset ongelmat tulevat kyllä näkyviin, viimeksi ne tulivat näkyviin IFK:ta vastaan. Vaikka peli sinänsä oli mitä parhainta jääkiekkoviihdettä niin Tapparan pitkien välimatkojen viisikossa pienetkin virheet kostautuvat herkästi. Liigassa vaikuttaa olevan tällä hetkellä kolme joukkuetta, jotka haastavat Tapparan oikeasti: IFK, Ilves ja Lukko.

Vaikka Tappara pöllyttikin Ilveksen viimeksi 0-7 niin johtopäätöksien pitävyys ottaa aikansa. Seuraava peli Ilvestä vastaan kertonee jo omalta osaltaan paremmin, missä Tappara tässä suhteessa menee. Se tapa, jolla Tappara on lähestynyt jääkiekkoa on osoittautunut hyvin hauraaksi juuri Ilvestä ja IFK:ta vastaan. Tappara ei kovasta yrityksestä huolimatta tunnu pärjäävän parhaalla mahdollisella tavalla avoimessa pelissä, jossa juostaan päästä päähän. Sopivaa haastetta riittää siis pitkälle kevääseen, koska näin tasaista kärkikamppailua en ole hetkeen nähnyt.

Valmennuksen tulevaisuus

Tapparan valmennuksellinen tulevaisuus tuntuu herättävän monenlaista keskustelua Tapparan piirissä. Ainakin itse näillä näytöillä uskallan sanoa, että tilanne voi kaikista uhkakuvista huolimatta aika hyvin. Tapola on osoittanut edelleen, että hän pystyy virittämään Tapparan pelin oikeanlaiseen asentoon vastaamaan myös uudenlaisiin haasteisiin. Jos peliä katsoo kokonaisuutena niin kaikista pienistä ongelmista huolimatta pääsääntöisesti Tapparan kiekollinen pelinopeus on ainoastaan kiihtynyt kauden edetessä. Kun kiekollinen peli toimii niin parannukset liittyvät lähinnä viimeiseen optimointiin, missä kunnossa joukkue on kevään lähestyessä. Empiirisen näytön perusteella myös fysiikan treenaaminen on tällä kaudella mennyt hyvässä aikataulussa ja joukkue vaikuttaa todellakin olevan kunnossa. Siihen lienee jonkin verran yhtymäkohtia myös uudella fysiikkavalmennuksella.

Valmennuksen onnistumiseksi on kuitenkin aivan eittämättä listattava se tosiasia, että Tappara on pystynyt pelaamaan tuloksekkaan kauden myös CHL:ssä. Kauden tärkeimmistä peleistä tulikin ainoastaan yksi peli, joka pelataan ensi viikolla. Mikäli Tappara onnistuu siirtämään itsensä aina CHL-finaaliin saakka niin kauden kokonaiskuormitusta on pakko pitää äärimmäisen onnistuneena, vaikkei syksyn tappioputkista niin välitäkään.

Tampereella pelataan ainakin varmuudella kaudella 2021-2022 playoffeja, joka on sinänsä jo upea asia. Playoffeja silmällä pitäen valmennuksella on silti edelleen työtä edessään, koska toinen tamperelainen tulee tarjoamaan todennäköisesti melkoisen keväisen haasteen. Runkosarjan tappioista IFK:lle, Ilvekselle ja Lukolle pitäisi löytää uusia lääkkeitä. Näyttöjen perusteella Tapparan valmennus pystyy uhkiin vastaamaan, mutta jokaista näitä vastaan tuntuu tukevasti ote säilyvän kaverilla.

Jatkosopimus?

 Myönnän, otsikko on jonkinlainen vitsiksi tarkoitettu hauska heitto. On tullut heitettyä sen verran kovasti kylmää vettä Tapparan valmennuksen ja erityisesti Jussi Tapolan niskaan, että on paras ottaa hattu päästä ja myöntää, kuinka erehtyväinen ihminen on. Tämähän näyttää suoraan sanoen hyvältä, vaikka seisonkin edelleen aiempien sanomisteni takana, että Tapparan pelillinen kehitys on ollut tällä kaudella kummallista. Viime peleissä kuitenkin keskinkertaisellakin pelillä on pisteitä, maaleja ja onnistujia ruvennut löytymään oikein mukavasti.

Champions Hockey League ja tamperelainen ihme
Kauan siinä meni, että Tappara löysi jonkinlaisen tasapainon kahden sarjan pelaamisen välille. Väistämätön johtopäätökseni on, että menestyminen CHL:ssä on maksanut Tapparalle ainakin jonkun pisteen Liigakiekossa, mutta nämä pistemenetykset on hyvä ottaa vastaan, koska viimein Tappara onnistui rikkomaan kirouksensa ja etenemään CHL:ssä sinne joukkoon, jossa olisi ollut syytä olla jo kauan sitten. Tästä on pakko antaa pisteitä valmennukselle, koska tämä yhdistelmä ei ole tahtonut ottaa toimiakseen. Joskus se aurinko paistaa risukasaankin.

CHL:ssä viimeinen vastus ei ehkä ollut se kovin mahdollinen, mutta olihan sitä hienoa katsoa, kuinka Tappara suoraan sanoen alisti liikkuvalla ja nopealla puolustuspelillään ranskalaisen vastustajan. Paremmuudesta ei jäänyt epäselvää, joten Müncheniin on hyvä lähteä hakemaan seuraavaa parannusta sijoitukseen. Ihmettelen edelleen sitä, miten Suomessa eivät ihmiset tunnu vieläkään löytävän tätä eurooppalaista huippusarjaa, jossa pelataan aivan kärkitason jääkiekkoa vuodesta toiseen. Yleisömäärien olisi syytä alkaa kasvamaan, koska harvoin tässä vaiheessa vuotta pelataan näin tärkeitä pelejä.

Hienointa CHL:ssä on se, että riippumatta kyseisen liigan tasosta niin sinne tullaan pelaamaan ja hakemaan voittoa. Tapparan peli on ehkä suhteessa omaan Liigaamme näyttänyt toisinaan melkoiselta puskemiselta, mutta panosten koventuessa ja vaatimustason kasvaessa vastuksellakin on Tappara näyttänyt aina vain paremmalta.

Onko tammikuu jälleen Tapparan?
Jos on ollut joskus Tapparan ympärillä puhetta siitä, kuinka ero sarjan kärjen ja tyvipään välillä tehdään tammikuussa niin odotukset eivät tästä ainakaan vähene. Tamperelainen kiekkoruuhka näyttää tammikuussa kyllä aika karmealta, mutta nyt on taas kerran aika lunastaa puheet siitä, kuinka meidän treenaaminen tuottaa kilpailuetua suhteessa kavereihin. Jos sitä kilpailuetua on hyvä jostain ottaa niin toivon todella, että olemme tammikuussa kuittivihkon kanssa ns. saamapuolella vaihteeksi.

Otteluruuhkat eivät toki koske vain Tapparaa, joten tässä olisi oikein oiva hetki kääntää myös sija sinne hieman turvallisemmille paikoille kevättä väijyessä. Vaikka viime aikoina kaukalossa on sujunut paremmin niin tuloskunnon on noustava ja pistepussin paisuttava suhteessa nykyiseen top 6:n, koska onhan Tappara esitykseenkin peilaten edelleen n. 4-5 sijaa perinteitään perässä. Jospa tällä kertaa sulatellaan kinkut pikaisesti ja aloitetaan välitön voittoputken jatkaminen heti joulun jälkeen. Täyttä kiitoa kohti kevään kliimaksia.

Kesken kauden on joskus hyvä myös pysähtyä tuijottamaan sitä kuuluisaa historiaa. Historia ei tietysti ole mikään tae tulevasta, mutta jostain syystä tuntuu, että Tapparan löytyessä sarjataulukon heikommalta puoliskolta, aina sellaisella kaudella on pelattu ennätyksellisen tasaista sarjaa. Paljon puhutaan siitä, kuinka pitää voittaa koko ajan ja aina vain enemmän, mutta onhan Liigatuote sitten kuitenkin lopulta tälläkin kaudella vähintään keskinkertaista hupia ja paljon mukavampaa on seurata sarjaa, jossa jokaisella on vieläkin mahdollisuuksia mihin vaan. Ennätyksellisen tasaista kautta pelataan, toivottavasti Tappara ottaa tasaisuudesta ilon irti.

Päästäkee meidät piinasta! It's red alert!

 Tamperelainen hätätila Tapparan piirissä
Asioita voi tarkastella monella eri tasolla, tavalla, persoonalla ja kokemuksella. Oman kokemukseni mukaan tämä on huonointa Tapparan peliä, jota olen koko aktiiviseurantani aikana nähnyt. Jos Tapparan peli olisi tällä kaudella muokattu kirjan muotoon, se ei olisi myydyin kirja kaupoissa. Itse asiassa se todennäköisesti olisi roskakirjojen joukossa, jotka ostetaan ainoastaan tarkoituksessa - osoittaa niiden huonous. Tilannetta voi tarkastella kollektiivinen tai yksilön tasolla, mutta joukkuepelien ikiaikainen totuus säilyy silti: kun joukkue toimii, yksilöt näkyvät. Tapparassa yksilöt eivät näy nimekkyydestään huolimatta juurikaan kuin virheinä kentällä. Virheet ovat mahdollisuuksia oppia, mutta jostakin tämän kauden kotipelistä olisi voinut oppiakin jotain, jos olisi oikeaa halua. Tässä kohtaa on herttaisen sama, ketä tilanteesta syytät, mutta jotakin on alettava tapahtumaan ja aika nopeasti.

Tapolan nopea peli
Haluaisin kovasti, että kauden alla puhutut asiat olisivat totta. En ole kääntänyt takkiani sen suhteen, etteikö Tapparan pelitavallinen remontti olisi tullut perustellusti tarpeelliseksi jo muutama kausi sitten, mutta remontoinnin suunnittelussa on mennyt melkein kaikki päin seiniä. Jääkiekkoa ei voi pelata nopeasti pelkästään hallitsemalla yhtä osa-aluetta pelistä: Tappara rakastaa kiekkoa, mutta kaikki toiminnot kiekolla ovat kuin hidastetusta filmistä. Kun Tappara on kiekollisen hitautensa lisäksi osoittautunut joukkueena hitaaksi reagoinnissa niin lopputulos on kaikkia taruja kauheampi. Tapparan materiaali riittää loistavasti kiekolliseen, laadukkaaseen ja nopeaan peliin, mutta minkäänlaista yhteistä, näkyvää, kuuluvaa tai tuntuvaa suunnitelmaa ei katsomoon erotu.

Kumpi sitten oli ensin? Tapolan halu nopeaan peliin vai yhteisön julkinen paine siihen? On totta, että tällä kaudella Tappara on toisinaan oikeasti jopa viihdyttänyt kentällä, mutta viihteellisyys ei paljoa auta, kun koko vuotava pohja näkyy jokaisessa pelissä. On niin helppoa syyttää Heljankoa, joka toki sekin on hiljentynyt kauden edetessä, vaan syyt ovat edelleen koko kollektiivin käsittämättömän heikossa yhteispelissä. Tappara on alkukauden loukkaantumisten jälkeen kuin traumatisoitunut lapsi, joka odottaa yhteisten ponnistusten voimin, kuinka joku, jossakin, joskus tulee mukaan kokoonpanoon ja muuttaa kaiken hyväksi.

Jos joku ajattelee, että ongelmat oikenevat parilla yksilöllä - joudun tuottamaan pettymyksen. Tapparan pelitavassa yksilöt kuolevat, koska edes Levtchin superkausi ei riitä siihen, että hän voi yksinään järjestää maalit viittä vastustajaa vastaan. Tapolan uudessa pelitavassa vaikuttaa ulkopuolisen silmään siltä, että senttereitä on hankittu näön vuoksi. Heitä pitää olla, mutta minkäänlaista pelipaikan mukaista pelaamista senttereiltä ei suinkaan meillä vaadita.

Tappara voisi oikeastaan nykymallilla pelata yhtä hyvin jatkuvasti ilman hyökkääjiä, koska pelitapamme nopea vaihe tarkoittaa puskemista kiekon kanssa päätyyn, josta kiekkoa ei voiteta. Kun kiekkoa ei voiteta saadaan aikaan vastukselle kiitorata koko kentän pituudelta, josta on mukava kaasuttaa huippuvauhtiin ja iskeä kiekkoa tylysti reppuun. Ilves ei ole mikään pelitavan supertoteutus Liigassa, mutta Ilves on joukkue. Kun Ilves pelaa joukkueena yksinkertaisella strategialla, se saa Tapparan näyttämään kurittomalta lapsilaumalta. Tapolan on viimein aika myöntää realismi: nyt pelaajat on asetettava fläppitaulun kanssa omille pelipaikoilleen. Kiekollisuudesta ei ole mitään hyötyä,, jos peli on kuin hitaasti puksuttava traktori, joka hitaasti siirtyen vaihtaa kentällä paikasta toiseen.

Kenen vastuu?
On hedelmätöntä huudella, kenen vastuulla tämä kaikki on. Koko joukkue ja urheilujohto vastaavat tästä yhdessä. Pitääkö tässä jakaa potkuja? Ainakin jonkun on pian väistettävä paikaltaan. Tapparalla ei yksinkertaisesti ole varaa tällaiseen kiekkoon. Tapola on nyt kovemmassa paineessa kuin 2015 - ja se on aika paljon sanottu. Nyt jos koskaan, keinojen on löydyttävä välittömästi. Tapparan on syytä kokonaisuutena pohtia laajemmin, millainen tulevaisuuden Tappara on ja onko kaikki tekeminen kestävällä pohjalla. Otan mielelläni päähäni sen idiootin hatun, jos joukkue nostaa keväällä kannua. Joka tapauksessa jahtaamisen olisi syytä alkaa jonkun johdolla ja aika pikaisesti.

Tappara joukkuetason suorittaminen on törkeä fanien ja rahoittajien aliarviointi. Fanit rakastavat Tapparaa ja tästä roskasta maksamme päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Fanina on aina mukavaa, koska se toivo ei koskaan tunnu kuolevan. Aina on se seuraava peli. Toisaalta, jos Tappara päättää sukeltaa pimeyteen mieluummin kuin korjata asioita nyt - voi sillä olla positiivisia vaikutuksia kaukaisessa tulevaisuudessa.

Tämän kauden pelastaminen tulee kuitenkin vaatimaan kipeitä, raskaita ja äärimmäisen epätapparamaisia ratkaisuja. Kenenkään työpaikka ei voi olla niin tärkeä, ettei vastuuta ole syytä kantaa. Tapola on tehnyt omilla suorituksillaan Tapparan hyväksi paljon, mutta tällainen kollektiivinen kiiman, pelitavan, selkänojan ja ajatuksen puuttuminen toistuvasti, on kelle tahansa valmentajalle oltava isku vyön alle. Tapparalla ei ole varaa enää olla kokeellisen jääkiekon laboratorio, jossa erilaisia yksilöitä kokeillaan kokeilemisen ilosta ja harjoitellaan pelaamaan kevään hankalinta peliä sarjatilanteen kustannuksella.

Tappara - nyt on aika toimia. Aikaa ei ole paljoa. Kantakaa vastuuta!

Joulumarkkinoita Saksassa ja etäohipelejä Tampereelta

Vaikka voisi luulla, että Saksassa on tähdellisempää tekemistä kuin seurata suosikkijoukkueensa edesottamuksia Suomessa niin tänä vuonna näin ei ole. Onnekkaat sattumat ovat mahdollistaneet Tapparan etäisten ohipelien seuraamisen, vaikka onhan esityksissä ollut kehumistakin. Tappara on esiintynyt vieraspeleissä hyvin, mutta kotona hyvä peli antaa odottaa itseään kuukaudesta toiseen. Tapparan esitys on oikeuttanut johonkin sääliplayoffeihin saakka, joten ihan oikeutetusti tuo asema sarjataulukosta on myös löytynyt.

Kotona ei juhlita
Tappara on kaksijakoinen seurattava: yhtäältä joukkueen esityksistä ei voi edes hyvällä sydämellä valittaa vieraskentällä, jossa ylivoimalla on haettu tarvittavat maalit ja vastaavasti alivoimalla pidetty vastustaja hyvin pienellä maalipaikkamäärällä. Vieraspelit näyttävät sopivan tämän kauden Tapparalle hienosti ja jokainen voi omalta osaltaan ainoastaan arvailla syitä tähän. Tarjoan omaksi selitykseksi sitä, että Tapparan pelisuunnitelma tukee paremmin vieraspelejä. Vieraspeleissä Tapparalla ei tunnu olevan tarvetta ylikorostuneeseen kiekolliseen hallintaan vaan tarvittaessa viisikko otetaan yhteen ja lähdetään hitaasti, mutta varmasti yhdessä. Vaikka vieraspelit ovat tuloksellisesti olleet parasta Tapparaa - ei peli tästä huolimatta täydellistä ole sielläkään ollut. Tapparan tehokkuus on pääsääntöisesti kehnoa ja ylivoimapeli on pelastanut nyt viimeisimmissä vieraspeleissä jokusen pisteenkin.

Kotipeleissä sen sijaan on suoraan sanoen raivostuttavaa seurata, kuinka Tapparalla on jatkuvasti kiire. Yhteistyön jääkiekon perusedellytys on, että viisikko pystyy toimimaan yhdessä, mutta Tapparan viisikon repeäminen erityisesti kotipeleissä on suoraan sanoen surullista katsottavaa. Pakit jätetään järjestäen yksin avaamaan peliä, jolloin heidän ainoaksi vaihtoehdokseen tulee vastustajan yksittäistä karvaajaa vastaan juosta peliä karkuun oman maalin taakse. Samalla hyökkääjät karkaavat aivan liian kauas kohti vastustajan sinistä, jolloin helppojen avaussyöttöjen mahdollisuus näennäistäkin painetta vastaan kuihtuu kasaan. Sentterit eivät vieläkään hae peliä pohjista ja pyrkimys jatkuvaan nopeaan hyökkäämiseen hajoaa punaviivalla, kun vastustaja saa pakotettua helposti tuettoman hyökkääjän heikkorytmiseen päätykiekkoon.

Minun on hyvin vaikea ymmärtää, mitä Tappara tuolla hakee, mutta mitä ikinä se onkaan, ainakaan se ei toimi. Kotipeleissä on suoraan sanoen raivostuttavaa, kuinka helppoa Tapparan pitäminen poissa parhailta maalipaikoilta on. Samoista ongelmista on puhuttu kausia, mutta niin vain tämä tähtitiede pysyy samanlaisena. Pelaajilta puuttuu jatkuvasti lähituki, joten yksittäisten kaksinkamppailujen voittaminen hyökkäysalueella ei juurikaan palvele tarkoitustaan, koska jatkopelit eivät toimi. Tapparan vedot tulevat pääsääntöisesti viivalta, mutta muualta tulevat vedot ovat harvinaisuus. Vaikka määrällisesti laukaukset voitetaan pelistä toiseen, laatupaikat tulevat järjestäen erityisesti kotipeleissä vastustajalle.

Toki esimerkiksi viimeisenä HPK oli Tapparaa vastaan "parempi" ainoastaan paperilla. Pari karkeaa yksilövirhettä, joista HPK:n vaatimaton hyökkäys pääsi iskemään maalit, mutta tämän kauden Tapparalle ikävän toisteinen kaava nähtiin jälleen: kun Tappara joutuu takaa-ajoon niin Mertarannan julistuksista huolimatta Tappara on helppoa pitää kulmissa. Mertaranta julisti koko kolmannen erän, kuinka HPK:lle ei missään nimessä riitä pelkkä puolustaminen, mutta kuinkas kävikään? HPK ei hyökännyt kolmannessa erässä kuin kerran ja siitä huolimatta se onnistui siitä tekemään maalin.

Mistä apua?
Katseeni kääntyy edelleen voimakkaasti valmennuksen puolelle. Tuloksellisesti Tapparan täytyy jossakin vaiheessa kautta saada aikaan voittoputki ja erityisesti ylempänä olevilta joukkueilta pitää voittaa pisteitä keskinäisistä, jotta sijoitus alkaa oikeasti parantua. Tällä hetkellä siihen on todella pitkä matka. Toki Tapparalla on ollut loukkaantumisia vaivanaan, mutta yleisilme pelistä toiseen ei selity missään nimessä loukkaantumisilla. Itse asiassa esim. kokoonpanoon nostettu Henriksson on parantanut koko ajan peliään - samoin Puhakka. He ovat esityksillään syrjäyttäneet esim. Salosen.

Kotipelien suunnitelmaa täytyy kohta oikeasti viilata kriittisesti, koska nykymenolla ei voi hirveän pitkään jatkaa. Tappara menettää pisteitä kotona sellaista tahtia, että joku voisi huutaa jo kriisiä. Kotipelien ei tarvitse poiketa vieraspeleistä silloin, kun tulosta tarvitaan, mutta Tapparalla ero on kuin yöllä ja päivällä. Vieraspeleissä on perusteltua hetki katsoa, miten vastustaja pelaa ja sopeuttaa peli siihen - kuten Tappara usein tekee. Kotipeleissä Tappara haluaa ainakin näennäisesti hallita peliä jatkuvasti kiekollisesti, mutta kuten Rautakorpi muotoili: "näytetään hyvältä kaukana maalista." Tällä ei ole voittamisen kanssa mitään tekemistä.

Onko kyse oikeasti itseluottamuksesta? Jos peli kulkee osan aikaa vieraissa upeasti niin onhan se mielenkiintoista, mitä tapahtuu matkalla tuttuun halliin? Toivottavasti uuden hallin kirkkaat valot ja laadukas jää auttavat Tapparaa pelaamaan myös kotona jatkossa paremmin. Pelillisiä muutoksia olisi kuitenkin jo pikku hiljaa suotuisaa tehdä, koska nykyinen "kiireellä odottamaan" ei ainakaan toimi. Ratkaisun avain on kuitenkin mielestäni edelleen niissä senttereissä. Heidän mukanaan Tappara kaatuu ja kukoistaa.

Enää muutama peli niin puolet kaudesta on taputeltu. Nyt olisi korkea aika alkaa valmentamaan senttereitä siihen, että avauspelaamista täytyy auttaa omalta puolustusalueelta asti. Epärytmisellä hyökkäämisellä päästään kyllä painimaan, muttei sinne, missä maaleja tehdään. Se vääntövoima olisi hyvä kohdistaa vastustajan maalin eteen. Sinne pääsisi helpoiten, kun sentteri tiputtaisi toisteisesti riittävän alas, jotta se ensimmäinen syöttö lähtisi vauhtiin. Sitten kun päästään syöttämällä alueelle niin kiekottomana sinne maalille joskus jopa pääsee. Ottaa vaikka mallia Kuuselasta, joka yleensä pienen kierroksen kautta menee  kiekottomana sinne, mutta sentterit Tapparassa pelaavat kyllä joka paikassa, mutteivat pelipaikallaan. Platzer, Morley, Rauhala & Virta ovat jokainen vuorollaan vääntämässä maalin takana ja kulmassa, mutta aniharvoin maalilla.

Laittakaa nyt jo viimein noi sentterit paikoilleen, valmentajat!

Liigan suurin pettymys: Tapparan kammottava sentteripeli

 Niin vain Halloween meni jo, mutta tamperelaiset kauhutarinat eivät ota vieläkään loppuakseen. Huolimatta varsin tärkeistä pisteistä Ässiä vastaan, on pakko ihmetellä, miten Tapparan repaleisella materiaalilla ei tunnuta saavan minkäänlaista punaista lankaa peliin. Olen itse kannustanut malttiin ja kannustan siihen edelleen, mutta pelkästään peliä katsomalla on pakko kysyä, mitä Tapparassa tehdään. On toki totta, etten minä ole koskaan pelannut jääkiekkoa, mutta jopa harjaantumaton silmä näkee pelin ongelmakohdan.

Tapparan sentteripeli on niin sekaisin, ettei sille löydä punaista lankaa mitenkään. Ei ole ihme, jos peli näyttää samalta kuin joukkue yrittäisi työntää jättimäistä kiveä hyökkäysalueelle, koska sen verran pelipaikatonta on meno. Ongelmakohdat eivät todellakaan pääty omalla puolustusalueella vaan samat ongelmat jatkuvat jokaisessa hyökkäyksessä, mutta selkeyden vuoksi pureudun tässä ainoastaan muutaman kuvan avulla siihen perusongelmaan sentteripelissämme. Voisi luulla, että kesän hankinnoille muodossa Platzer & Morley (joista jälkimmäinen on tällä hetkellä kokoonpanosta poissa) oli nimenomaan tarkoitus saada Tapparan peliin sitä nopeutta. Uskoin aika voimakkaasti itse siihen, että pelistä löytyy punainen lanka, kun tämä ongelma korjataan. Näyttää kuitenkin empiirisen näytön valossa siltä, että Tapparan peli itsessään ajaa siihen, ettei senttereistä ole pelille mitään hyötyä.

Kuvat puhuvat puolestaan ja mainittakoon tässä jo kiitokseni C Moren suuntaan, että pitkästä aikaa on mahdollista ihan laillisesti tehdä pelistä kuvakollaasia. Luonnollisesti materiaalin omistaa C More, johon olen lisännyt omalla pikselimössölläni osoittamaan, missä meidän sentterit pääsääntöisesti ovat. Kaikki nämä kyseiset tilanteet löytyvät 3.11.2021 pelatusta vieraspelistä Ässät-Tappara. Näissä kuvissa materiaalina on käytetty niitä harvoja loogisia hetkiä, jolloin on tapahtumassa hyökkäykseen lähtö omalta alueelta. Samanlaisia kuvia ja videoita voi jokainen mielensä mukaan tehdä samasta pelistä ja takaan, että samat ongelmat löytyvät jokaisesta erästä.

Ensimmäisessä kuvassa on ympyröitynä Kyle Platzer, jonka ensisijainen tehtävä olisi olla tuolla sentterin paikalla ja aika selvästi keskikaistalla. Tilanne ei tässä kehity suinkaan siihen, että kiekollinen Tuulola löytäisi syöttöpaikan keskelle, joka olisi pelissä se loogisin paikka. Tuulola yrittääkin näin ollen syöttää laiturille tuosta pienestä aukosta. Laituri on hienosti kääntynyt valmiiksi syöttöön, mutta näin pienessä tilassa hänenkin vaihtoehtonsa kavenevat nopeasti. Tuosta rintamasuunnasta on kovin vaikea käynnistää mitään kovin hienoa hyökkäystä.

Tässä kuvassa puolestaan on tarjolla Tanuksen taidonnäyte, jossa sentteri tarjoaa ihan hyvän avauspaikan kiekolliselle puolustajalle. Se, miten päädytään toistuvasti tilanteeseen, jossa ketjun sentteri on tarjoamassa helppoa syöttöä laidassa onkin hieman triviaalimpi kysymys. Ei ole kovin kummoinen ihme, että neliöllä kehystetty Bertrand viettää suurimman osan pelistään kaikkien tapahtumien ulkopuolella. Puhakka sentään yrittää ottaa sentterin paikan ja tästä olisi mahdollista käynnistää nopealla syötöllä ihan tasavoimainen hyökkäys, mutta tästäkin tilanteesta saadaan aikaan Tanuksen kuljetus keskialueelle, Bertrandin juoksu laiturin paikalle oikeaan laitaan ja Puhakan törmääminen lähimpään pelaajaan kiekolliseksi tultuaan. Joku voisi luulla, että tällä saisi aikaan jotain muuta kuin päätykiekon, mutta ei Tapparan pelillä. Tällä saadaan aikaan epärytminen päätykiekko, jota Bertrand ei koskaan tavoita.

Ja sitten otetaan lähikuvaan ympyröity Patrik Virta. Tässä on jälleen hieno esimerkki Tapparan epäonnistuneesta lähdöstä hyökkäykseen. Pakki on tässä toimittanut hetken aiemmin kiekon Levtchille laitaan, jonka ainoa mahdollisuus on palauttaa kiekko takaisin pakille. Pakille on tarjolla erittäin helppo syöttö keskelle, mutta tässä vaiheessa sentterimme on päättänyt jo lähteä ennakoimaan tulevaa tilanteen kehitystä. Virta pelaa itsensä täysin mahdottomaan paikkaan, jonne kukaan ei voi syöttää. Joskus puhutaan siitä, kuinka pelaaja karkaa peliä. Tässä on aika hyvä ennakointi olemassa. Uskotteko kotona, jos kerron, että tästä tilanteesta saatiin aikaiseksi lopulta juuri Patrik Virran toimesta päätykiekko, jota ei voitettu?

Tässä olisi sitten ympyröitynä meidän nykyisen nelosketjumme esitys, jonka taiteellisesti haluan nimetä kaaokseksi. Annan tästä huolimatta pisteet sille, että normaalisti kokoonpanon ulkopuolella oleva nuori ja potentiaalinen sentterimme Topi Rönni on tässä sentään pelipaikkansa edellyttämässä paikassa. Sen sijaan Henriksson on päättänyt, että minä teen kaiken itse, joten hän päättää varjostaa Rönniä ja täten varmistaa, ettei minkäänlaista jatkopeliä synny. Salonen stunttaa upeasti halaamalla laidassa kiekollista pakkia. Jokainen voi tehdä omat päätelmänsä siitä, millaisen hyökkäyksen tällä voi rakennella. Tässä vaiheessa melkein paras ratkaisu olisi palauttaa kiekko Rantakarille ja ottaa ihan uusi alku uudella ketjulla. Ja tää ei oo vaan tänään...

Tämä kuva ei nyt oikein täytä minkäänlaisia laatukriteereitä, mutta kuvasta huolimatta tästä jokainen voi sitten katsoa, millaista peliä voi pelata, jos kukaan ei halua olla sentteri. Itse näen niin, että yksi sentterin aivan keskeinen tehtävä on liimata viisikon kaksi eri kolmikkoa yhteen. Ensimmäiseksi sentterin tulisi tulla tuohon omalle kaistalleen tarjoamaan jonkinlainen mahdollisuus pakille edes pelata. Tapparassa tällainen tehtävä sentterille on harvinainen, mahdollisesti jopa tarpeeton. Hyökkäyksessä sentteristämme sen sijaan tulee keskustan rakentajan ja liimaajaan sijaan kolmas laituri.

Jos tästä jotain noin yhteenvetona voisi sanoa, aliarvioimatta ketään tai mitään niin on pakko rehellisesti sanoa, että tämän asian saattaminen jo nykyisellä kokoonpanolla olisi valmennukselle aivan timantinkova tehtävä. Valmennus on omalta osaltaan vastuussa siitä, että peli edes teoriassa kulkee jotakin kohti. Tapparan peli on viime peleissä ollut päätöntä haahuilua ja päättömän haahailun syvimmän olemuksen nimi on täysin luokaton pelaaminen keskikaistalla kummassakin päässä. Laidoilta on vaikeaa saada aikaan nopeaa & liikkuvaa peliä, jolla voisi joskus päästä joku laitureista erinomaisia ominaisuuksia hyödyntämään. Nyt pelin keskustassa on niin sekavaa toimintaa jokaisella ketjulla, ettei ole ihme, että peli on mennyt väkinäiseksi puskemiseksi. Jussi Tapola - nyt on aika ottaa se fläppitaulu esille ja kehystää siihen, mikä on sentterin tehtävä Tapparan pelissä. Muutoksella alkaa olla kiire...

Edit: 5.11. Korjattu blogin otsikko muodosta "kammattova" muotoon "kammottava".

Liiga vastaan CHL: viihdyttävää vai tuloksekasta peliä?

 Champions Hockey League on tuonut mielenkiintoisen lisän muutamalle joukkueelle. Tapparalla on ollut suoranainen etuoikeus päästä kokemaan kummatkin liigat juuri tällä kaudella. Syksyä ovat värittäneet keskustelut yleisemmin Liigan tasosta, yleisömääristä, viihdyttävyydestä sekä laadusta. Tapparan kyntäessä Liigassa syvissä vesissä, löytyy pelillisiä valopilkkuja tuosta toisesta sarjasta. Erityisesti kulunut viikko on ollut loistava mahdollisuus kokea fanina jälleen tunteiden vuoristorata - Tapparan pelatessa ensin kauden parhaan pelinsä kotona ruotsalaista Skellefteåta vastaan ja pari päivää myöhemmin häviten suhteellisen passiiviselle IFK:lle vieraspelissä.

Pelitapa, keskustellaan siitä lisää

Pelitapa, tuo Petteri Sihvosen popularisoima, valmentajakunnan kruununjalokivi. Pelitavallinen keskustelu peilautuu erityisen voimakkaasti Tapparassa, koska Tappara on ehkä ainoa organisaatio, joka on poikkeuksellisen avoimesti viestinyt tarpeesta lähteä muuttamaan peliään. Nähty pelaamisen tapa on herättänyt Liigassa kritiikkiä, mutta toisella puolella CHL:ssä sitä on saattanut jopa valveutunut seuraaja ihastella. Miksi tämä sama pelillinen selkäranka näyttää Liigassa kulmassa pyörivältä neppailulta, kun taas CHL:ssä peli tuntuu tuottavan jatkuvasti pelin virtaukseen sopivia tilanteita kummassakin päässä.

Kysymykseen on mielestäni olemassa yksinkertainen vastaus: vastustajat. Tässä ei toki parane unohtaa sitä, että Tappara kävi myös Skellefteåssa pelaamassa, tuloksena oli karmaiseva 6-1 tappio. Sen verran olen kuitenkin uskovainen, etten usko minkään pelitavallisen asian muuttuneen siinä välissä, kun päästiin Suomeen pelaamaan. Tappara pystyi jälkimmäisessä pelissä voittamaan Skellefteån - suhteellisen varmoin asein vielä kaiken hyvän päälle. Skellefteåta vastaan Tapparan pelissä onnistui puolustusalueen pelaaminen yksilötasolla ja peliin saatiin jatkuvaa liikettä. Samalla hyökkäyspelaamiseen avautui sopivia reikiä, jonka puitteissa Tapparan hyökkääjät tuntuivat viimein pääsevän pelin ytimeen ja tätä kautta syntyi myös maaleja ja tukitoimia. Päivän polttava kysymys onkin, miksi tämä onnistuu ruotsalaisia vastaan, mutta suomalaisjoukkueita vastaan ei edes hitusen alkua.

Tarjoamani vastaus esittämääni kysymykseen on, että hyvään tanssiin tarvitaan molemmat. Skellefteå saapui Tampereelle pelaamaan voittavaa jääkiekkoa omalla pelitavallaan. Se saapui liikkumaan, kamppailemaan, laukomaan & voittamaan. Tappara vastasi tuleen tulella, jonka seurauksena harvalukuinen Hakametsän yleisö näki parasta Tapparaa koko kaudella. Sääli on se, ettei tätä laadukasta tuotetta saatu katsomaan kuin pieni osa kotimaisesta yleisöstä. Olennaista on kuitenkin nähdä, että vastustajan valitsema pelitapa ei ole lainkaan sivuseikka siinä, millaista jääkiekkopeliä nähdään.

Vertauskohtakin saatiin vielä samalla viikolla, Helsingin IFK:ta vastaan. IFK:lla on ollut samanlaisia ongelmia tuloksen kanssa kuin Tapparalla ja voittajan haukkuminen ei ole kovin tyylikästä. Tapparan valmistautuminen saattoi mennä pieleen, koska ensimmäisessä erässä IFK:n pelisuunnitelma näytti ruokkivan Tapparalle hankalaa iltaa. Vaikka Mertsi pauhasi studion täydeltä, kuinka IFK vei ja Tappara vikisi niin teknisesti ottaen IFK ainoastaan hallitsi tiivistä viisikkopeliä paremmin kuin Tappara ja hyökkäsi tehokkaasti vastaan sekä tietysti sooloili Heljangon avustuksella maalin. Toinen tulikin sitten ihan puhtaasta vastahyökkäyksestä pienestä kulmasta. Seuraavissa kahdessa erässä Tappara jahtasi, minkä pystyi, mutta IFK:n pystyttämä viiden miehen rintama oman maalin eteen sekä kohtalaisen inhorealistinen "purku lasista ulos" oli jälleen myrkkyä Tapparalle.

Kun nämä molemmat pelit katsoo läheltä niin päätyy helposti johtopäätökseen, että Liigassa viihdyttäväksi tulkittava liikkuva jääkiekko osataan kohtalaisen hyvin yhteistuumin pelata pois. IFK on materiaaliltaan vahva joukkue, jonka ei tarvitse asian varsinaisessa merkityksessä pelata näin. Tappara ja IFK pystyvät tuottamaan aivan toisenlaista jääkiekkoa - näin halutessaan. Tosin ainoastaan silloin, jos molemmat lähtevät Skellefteån ja Tapparan tavoin tanssimaan samanlaista tanssia.

Tulos ohjaa kaikkea tekemistä

Kun seuraan keskustelua esimerkiksi Tapparan ympärillä - on mielenkiintoista huomata, kuinka voimakkaasti tuloksellisuus ohjaa kaikkien tekemistä. Jos ympäristöä seuraa niin ei ole kovin kummoinen yllätys, että Liigassa joukkueet - jopa voimakas ja vahva IFK - joutuvat tuloksien ristipaineessa turvautumaan sellaiseen toimintatapaan, joka valitettavan hyvin Liigassa hallitaan. En ole vieläkään varma, kuinka nopeasti muutos tapahtuu edes Tapparan kohdalla, mutta minun ei käy pätkääkään valmentajia kateeksi. Kauden ainoa tehtävä on valmistella joukkue pelaamaan parasta mahdollista jääkiekkoa keväällä. Olisi kieltämättä upeaa joskus vielä kokea esimerkiksi Tappara, joka pystyisi voittamaan koko kauden. Tämä alkaa tuntua etenevissä määrin utopialta.

Jos seuraa tuloksekasta peliä ympäri Liigaa niin valitettava johtopäätökseni on, että Liigassa suotavaa on pelata voimakkaasti puolustusvoittoista, oman maalin edustaa sumputtavaa jääkiekkoa ja hyökätä vastaan, ennemmin kuin pelata liikkuvaa jääkiekkoa. Liigassa vallitseva konsensus pelitavan osalta tuntuu olevan, että ainoastaan tuloksella on merkitystä ja tuloksen pystyy IFK:n ja Tapparan esimerkillä maksimoimaan hienosti, jos vain nöyrtyy pelaamaan ns. bussia maalin edessä & luottamaan tehokkaisiin vastahyökkäyksiin.

Ongelma ei sentään koske ainoastaan Tapparaa ja IFK:ta vaan yleislinja organisaatiosta riippumatta Liigassa tuntuu olevan sama. Tapparaa vastaan samanlaiseen pelilliseen tapaan ovat lyhyellä aikavälillä lukkiutuneet sekä IFK että Lukko. Minä haluan kuitenkin elää edelleen unelmaa, koska tuloksen ollessa heikko, on helppo tarttua tuohon samaan köyteen, johon lähes kaikki jo ovat tarttuneet Liigassa. Minun on helpompi ymmärtää, jos materiaaliltaan heikot vastustajat tyytyvät tähän pelaamiseen, mutta hätähuuto muuttuu konkreettisesti, kun parhaatkin joukkueet lähtevät samaan mukaan. Toisaalta se osoittaa valmennukselta pelitavallista älykkyyttä, koska pisteitä tarvitaan ja niiden saaminen keinolla millä hyvänsä on tärkeää.

KalPa on jäänyt vähälle huomiolle, mutta parhaiten Tapparan kanssa kotimaisessa Liigassa tällä kaudella on tanssinut hieman yllättäen KalPa. Kuopiossa on ollut jo vuosia perinteitä vaalia liikkuvaa, kiekollista & nopeaa jääkiekkoa. Vaikka Tappara ei ollutkaan Niiralassa kokoonpanonsakaan osalta parhaimmillaan, oli peli silti kaikista lähimpänä sitä peliä, jota Tappara pelasi Skellefteåta vastaan. KalPa on saanut oman tuloksellisen kriisinsä jo korjattua, mutta he ovat jatkaneet samanlaista pelityyliä kaikista ongelmista huomiotta. Tapparan ympäristössä puolestaan elää edelleen voimakkaana nostalgia menneisyyden mestaruuksista, jolloin jokaisen tappion jälkeen ympäristön paine kääntyy syyttämään valmentajia typeristä valinnoista.

On silti ollut mukava myös Tapparan kohdalla huomata, että osa faneista edelleen uskoo nähtyyn peliin. Kaiken tähän mennessä tapahtuneen nähtyä myönnän itsekin, että usko on tuloksen ollessa tällainen koetuksella. En kuitenkaan pidä itse hyvänä ratkaisuna sitä, että koko harjoiteltu prosessi heitetään romukoppaan vaan jalostetaan mieluummin tätä Tapparan kiekollista ja liikkuvaa pelitapaa eteenpäin. Olen varma, että kauden mittaan Tappara oppi hallitsemaan tämän myös tuloksellisesti kuten CHL:ssä. Silloin valmentaja, joka heikon tuloksen keskellä, palasi vanhaan ikiaikaiseen Liigan sumputukseen, saattaa olla se, joka on paniikissa.

Valmentaja ulos, aina parempi tulos?

 Mitään varmempia merkkejä on vaikea löytää uuden Liigakauden alusta ja normaaliin paluusta kuin organisaatiorajat ylittävä suomalainen aito valmennuskeskustelu. Yritän tässä blogissani lähestyä ilmiötä Tapparaa laajemmin, vaikka samalla keskityn pääsääntöisesti siihen kauneimpaan. Kun katsoo esimerkiksi jääkiekkofoorumi Jatkoajan keskustelua niin nopeasti huomaa, kuinka monessa organisaatiossa on jälleen valmentajanvaihdostalkoot käynnissä. Laajan kymmenen pelin otannan hedelmiä keräten paikkansa ovat vakiinnuttaneet Sport, Kärpät, KooKoo, SaiPa, Jukurit, Pelicans, JYP, KalPa & TPS. Kaikkialla muualla on kovakin vaihdosvimma menossa ja valmentajia ovat vaihtamassa HIFK, Tappara, Lukko, Ässät, HPK & Ilves.

Jos jollakin AMK- tai yliopisto-opiskelijalla vielä puuttuu opinnäytetyöstä teema niin tässä olisi sellainen hyvä hypoteesi tutkittavaksi. Pinnallisen tarkastelun perusteella näyttää siltä, että tulosten ollessa vakioimattomia jokainen organisaatio, jolla ei ole kauden alussa tuoretta valmentajanimeä pöydällään ovat vähintään vaihtamassa valmennusta hyvin pienellä otannalla. Ilvestä, Tapparaa, Ässiä ja HPK:ta yhdistää se, että kaikilla valmennus on jatkumolla edelliseltä kaudelta. Kärpät, KooKoo, SaiPa, Jukurit & JYP ovat kaikki aloittaneet juuri projektin uudella valmennuksella. Poikkeukset muodostavat IFK & Lukko, toisessa paine liittyy siihen, että mestaruusvalmentaja vaihtoi maisemaa ja toisessa puolestaan valmennukselle pitää vaan antaa kenkää. Kun päästään loppupäätelmään, että liigakelpoisia onnistuneita valmentajia löytyy ainoastaan jatkavasta polvesta Sportista & KalPasta aletaan olla asian ytimessä.

Harjaantumaton voisi luulla, että tilanne on melko lailla katastrofaalinen ympäri kenttää, mutta todellisuudessa tilanne on monellakin huomattavasti parempi. Syksyllä peliään etsivät pelaajien lisäksi organisaatiot ja yllättäen juuri syksyllä polarisaatiota on kaikista eniten. Se johtuu erittäin normaaleista syistä, koska kaikki joukkueet aloittavat uuden projektin. Kuten yhteiskunta ympärillä näin myös Liiga - maltti on valttia, mutta lyhytjänteisyys on päivän trendi. Kaikki kiva ja upea tulee heti tarjottuna pöydälle, kesällä jokainen fani vannoo, että minun malttini kyllä riittää seurata tappiosta toiseen vaeltavaa seuraani, jos vain näen taistelua kentällä. Tapparankin kohdalla on mielenkiintoinen sivumaku, koska nimenomaan taistelua kentällä on nähty kaikissa muissa peleissä paitsi siinä yhdessä surkeassa pelissä Sporttia vastaan. Tuloksen analogia valmentajien arvioinnissa on tuhon tie.

Onnistunut muutos, missä olet?

Esimerkiksi erilaisissa jääkiekkoaiheisissa lehdissä on vuodesta toiseen julkaistu arvioita siitä, mikä on valmennuksen vaihtamisen oikea hyöty. Eri lähteistä riippuen yleinen konsensus on, että valmennuksen vaihtaminen tuottaa ensin joukkueelle energiaa. Tämä energia siivittää keskimäärin viiden pelin ajaksi kunnes pelin mahdolliset muut ongelmat iskeytyvät uudestaan näkyviin. Suurin muutos tapahtuu pelaajissa henkisesti, koska uudelle valmennukselle on kovin inhimillistä kaivaa parastaan, koska kortit menevät uudestaan jakoon. Kun kortit ja peliajat jaetaan uudestaan on selvää, että joukkue silloin saa henkisesti uuden alun, hieman hengitystilaa & uutta inspiraatiota. Vaan ei kannettu vesi kaivossa pysy, nimittäin vuotava pohja alkaa näkyä uudestaan yleensä pian.

Onnistuneita valmennusvaihdostalkoita on syksyisin nähty fanien unissa jatkuvalla syötöllä, mutta yksittäisiä esimerkkejä lukuun ottamatta tulokset ovat lähes kauttaaltaan samat. Voit valita tutkittavaksi minkä tahansa kauden niin huomaat nopeasti, että valmennusta vaihtaneet organisaatiot eivät ole tuolla kyseisellä kaudella juurikaan saaneet mitään todellista muutosta aikaiseksi. Turun suunnalta löytyy loistavia esimerkkejä juuri päinvastaisesta kehityksestä, jolloin vaihdoksen jälkeen taso on itse asiassa romuttunut entistä pahemmin. Myös Porista löytyy useita vastaavia esimerkkejä.

Miksi faneja sitten vuodesta toiseen juuri viehättää ajatus siitä, että yhden miehen (tai naisen) vaihtaminen johtaisi isossa kuvassa massiiviseen muutokseen? Tässä palataan inhimillisyyden ytimeen, koska on monesti kiva ajatella, että vaikeat ongelmat voidaan ratkaista yksinkertaisella reseptillä. Tämä pyhä usko siivittää vuodesta toiseen faneja uskomaan lujasti, että yhtä pientä osa-aluetta muuttamalla tulokset muuttuvat kuin taikasauvaa heilauttaen aivan toiseksi. Niinhän ne muuttuvatkin - viiden tai kymmenen pelin ajaksi ja sitten uuden tyypin johdolla korjaillaan niitä samoja ongelmia, joita se ensimmäinen tyyppi yritti korjata koko ajan.

Tapola ulos - erikseen erinomainen, yhdessä alivoimainen?

Tapparaa on hyvä käyttää esimerkkinä organisaatiosta, jossa urheilutoimintaa on aidosta johdettu viimeiset kymmenen vuotta. Tämä näkyy kiistämättömänä tuloksissa, josta on hyvin vaikea olla eri mieltä. Tätä pitkää jaksoa Tapparassa myös edustaa se, että Tappara ei ole joutunut tai halunnut kertaakaan vaihtaa valmentajaa. Se kertoo omaa, arvostettavaa kieltään siitä, millainen organisaatio Tappara on. Tappara on jopa niin poikkeuksellisen vahvasti valmennettu ja johdettu, että toisinaan mediassa on jopa haettu klikkauksia sen voimalla, jos joukkovoimalla saataisiin Tappara viimein tekemään muutoksia tähän hedelmälliseen työhön, jonka tuloksia fanit ovat vuodesta toiseen saaneet ihailla.

Olisihan se kilpailijoillekin aivan äärimmäisen hyvä asia, että Tappara päätyisi tällaisiin päättömiin ja hyödyttömiin ratkaisuihin, koska se tarkoittaisi välittömästi uusia kilpailuetuja niille, jotka ovat yrittäneet viimeiset vuodet aktiviisesti matkia Tapparan tapaa tehdä asioita. Myös Tapparassa on virinnyt tämä keskustelu tällä kaudella, olisiko aika vaihtaa Tapolasta eteenpäin pikavauhtia. Asian tiimoilta on kuultu jo muutakin kuin trolliarmeijan juttuja ja mietitty ihan tosissaan, kuinka Tapola ajaa Tapparan suohon.

Tapparassa Tapolan ympärille kietoutuva keskustelu on jopa tätäkin menestysnyanssia mielenkiintoisempi kokonaisuus, koska en ole muualla törmännyt tähän keskusteluun, jota Tapparassa käydään. Jos Tappara ei pärjää niin meillä koko viime kausi mietittiin, että vika on pakko olla apuvalmentajissa. On mielenkiintoista kertoa ilman mitään kättä pidempää, kuinka Tuomas Tuokkola tuo ainoastaan housut vaihtoaitioon tai mikä on Pasi Puistolan rooli kokonaisuudessa. Tamperelainen eetos yhdistyy suoraan sanoen legendaariselle tasolle, kun Ilves on kenkimässä osaamatonta Ojasta pois, Tappara haluaa Ojasen takaisin ja Tuokkolan ulos.

Keskustelua seuraamalla ei kukaan tule hullua hurskaammaksi. Itse asiassa jopa päin vastoin - mitä enemmän päätöntä keskustelua seuraa sitä päättömäksi koko homma muuttuu.

Valmentajakeskustelusta puuttuu oikea arvostus valmennustyölle

Peli kertoo kaiken ja viime kädessä valmennus on kuitenkin vastuussa pelistä. Jos pelissä sakkaa enemmän kuin yksi asia niin automaattinen johtopäätös on se, että valmennuksen eväät on syöty viimeistä murusta myöten. Todellisuudessa suomalainen fanikeskustelu ei tunnu antavan oikealle valmennustyölle juuri mitään arvoa silloin, kun tulos ei ole juuri sitä juuri nyt, mitä joku on omissa mielikuvissaan odottanut.

Jääkiekon hienous pelinä on siinä, että siihen vaikuttaa monitahoinen kokonaisuus, joka rakentuu kymmenistä pienistä palasista. Niin hassua kuin se onkin, myös faneilla on roolinsa siinä, millaiseksi organisaation toimijoiden elämä muuttuu. Valmennuksen työ usein keskustelussa typistetään hyvin pieneksi tuloksen valmentamiseksi, jolloin oikeastaan kaikelle valmentajan työlle annetaan aika pieni arvo. Valmentaja valmentaa joukkuettaan, yksilöitään & pelitapaansa suurimman osan ajasta valvovan ja tarkan yleisön silmien ulottumattomissa.

Tästä tuntemattomasta työstä, josta oikeastaan pintaraapaisua enemmän tietävät ainoastaan aktiivisessa toiminnassa mukanaolevat tahot, tehdään usein hyvin primitiivisiä ja pikaisia johtopäätöksiä. Valmentaja, joka ei hyökkää jatkuvasti paniikissa eturiviin vaihtoaitiossa huutamaan, kun jätkät eivät tee maaleja tai valmentaja, joka kolmen maalin tappiolla tuijottaa maahan ja miettii syntyjä syviä, ei välttämättä ole tyyppi, jota ei kiinnosta. Tuloksen analogia valmennuksessa on ikävän lyhyt reitti kuljettavaksi.

Paras ja aito arvostus valmentajille on se, että fanit antavat heille riittävän työrauhan tehdä työtään. Kaikki ei ole valmista, kun kymmenen peliä on pelattu. Kaikkea ei ole myöskään menetetty, kun kymmenen peliä on pelattu. Myös valmentajia arvioitaessa olisi hyvä edes toisinaan muistaa, että yhtä lailla valmennus tekee virheitä jatkuvasti. Joskus suunniteltu pelitapa ei sovi pelaajille tai pelikenttä muuttuu kesken prosessin. Silloin valmentajankin täytyy taas oppia uusia temppuja. Peli on sen verran monimutkainen kokonaisuus, että yleensä yhtä pientä osaa muuttamalla jossain muualla alkaa repsottaa. Ja sitten se perkeleen vastustajakin on vielä omana kokonaisuutenaan, jota valmennetaan tuhoamaan toisten hienot ideat.

Mikäli tällainen arvostus on jollekin liikaa vaadittu niin silloinkin, kun ehdottaa vaihdoksia, toivoisin, että niitä mietitään edes siihen pisteeseen, onko vaihdoksella oikeaa merkitystä yhtään mihinkään. Mm. Tapparalle on jo esitetty, että kyllästyttää tämä pelin valmentaminen, joten otetaanpa tilalle joku kunnon valmentaja, joka pitää porukan suorassa karismallaan & tsempillään. Tsemppijääkiekolla ei vuonna 2021 voiteta pelejä juuri Suomisarjaa korkeammalla, joten kannattaa pohtia, kuinka realistista on vaihtaa ammattivalmentaja, jolla on jo jalometallia kaulassaan tyyppiin, jolla ei vielä ole jalometallia, mutta vaikuttaa hyvältä tsempparilta.

Valmennustyön hedelmät poimitaan, jos poimitaan, paljon myöhemmin kuin kymmenen pelin jälkeen. Yskivä ylivoima korjautuu paremmin hankkimalla yksi maalipyssy lisää kuin vaihtamalla valmentaja.